Se Oikea Aika

Viime viikon tarjoama vierailu talven ihmemaassa piristi kummasti ja nyt tuntuu taas siltä, että blogi on back in business. Ennen uusia juttuja katsotaan kuitenkin hieman taaksepäin. Kyselin viime kuussa teiltä mielipiteitä oikeasta ajoituksesta häihin ja naimisiinmenoon liittyen. Ääniä ehti tulla kuukauden aikana huikeasti päälle sata kappaletta! Kiitos niistä jokaisesta!

Täytyy sanoa, että aika yksimielisiä ja myös melko konservatiivisia te olitte. Alta näette tarkat äänimäärät ja -prosentit, mutta kuten huomaatte, kaikista kysymyksistä löytyi yksi ehdoton ykkösvaihtoehto. Seurusteluaikaa ennen kihlautumista pitäisi olla takana mieluiten 1-3 vuotta (58 %), kihlausaika on parhaimmillaan 1-2 vuotta pitkä (69 %) ja aviotumisikänä parhaana pidettiin 25-30 ikävuotta (67 %). Mitä tästä sitten voimmekaan päätellä? Tässä yksilökeskeisyyttä ja persoonallisia valintoja korostavassa maailmassamme taidamme sittenkin olla ihmisinä aika kaavoihin kangistuneita. 

Nyt seuraakin sitten toinen kysymys! Kuinka moni teistä lukijoista on toiminut tai tulee toimimaan juuri tämän äänestyksessä ykköseksi nousseen kaavan mukaan eli 1-3 v. seurustelua, 1-2 vuoden kihlat ja naimisiin 25-30 vuotiaana? Kommentoikaa jälleen boksiin ja jakakaa mietteitä tästä kyselytuloksesta. Itse voin vielä paljastaa, että muutoin saisin tästä kaikki kolme oikein, mutta täytin kaksikymmentäviisi vasta häiden jälkeen syyskuussa. Ei ihan nappisuoritus siis! ;)



Syksy vei voiton

Blogissa on ollut kovin hiljaista ja syytän siitä syksyä. Siis sitä syksyä, joka ei koskaan saapunutkaan. Ei tullut  energiaa uudistumiseen, ei lämpimiä sohvalla vietettyjä iltoja teekupin kera. Energiansäästäjänä en taatusti laita koko talon lämmitystä päälle lokakuussa, joten kärvistelen sitten villasukkien ja paksujen paitojen kanssa kitaten litratolkulla kuumaa teetä. Energiaa tuntuu riittävän vain nipin napin töihin ja neuleisiin, joita en omituista kyllä koskaan tunnu saavan valmiiksi. Muutenkin olo on ihan töttöröö kaikista C- ja D-vitamiinilisistä huolimatta. Ja nukuttua tulisikin sitten ihan liian kanssa tässä harmaudessa ja pimeydessä. Kaipaan aurinkoa herättämään aamuisin! Luovutan siis nyt syksyn suhteen ja jään odottamaan talvea. Tai no, lunta. Ainakin sitten saan uuden valittamisen aiheen.




Palaan takaisin, kun löydän positiivisuuteni.

DIY: Sormuslautanen

Netin uumenista bongattu tee-se-itse -idea sormusten kantamista varten. Personoitu sormuslautanen! Ihana idea! Kuvat puhukoon puolestaan...

Hääpäivä kuvina - Bändi

Panosta ja pihistä -listallamme musiikki ja bändi kuuluivat ehdottomasti panostuksen puolelle. Musiikki oli läsnä oikeastaan kaikkialla hääjuhlissamme aina odotusmusiikista vihkitilaisuuden kappaleisiin, hääparin sisääntulomusiikkiin ja ruokailun taustalla soiviin pianokappaleisiin - live-esityksiä unohtamatta! Luonnollisesti halusimme iltaa vauhdittamaan myös toiveidemme mukaisen bändin, joka taipuisi sekä parkettien partaveitsien liikuttajaksi että bilefiiliksen kohottajaksi.




Aloitimme sopivan bändin etsinnän jo lähes vuosi ennen häitä ja Los Bibbalos löytyikin tuttavan vinkkaamana. Bändi kiertelee festareita, mutta tekee myös keikkoja yksityistilaisuuksiin. Bändin soittolistasta löytyy meidän makuumme sopivaa bilemusiikkia, mutta myös valsseja ja muuta häihin sopivaa tanssimusiikkia. Bändi soitti toiveemme mukaisesti myös häävalssimme Kaksi onnellista.




Sulhanen kertoi jo soundcheckiä kuunnellessaan tietäneensä bändin olevan nappivalinta. Los Bibbalos osoitti todella hallitsevansa yleisön viihdyttämisen, sillä tanssilattia oli koko ajan täynnä musiikkityylistä riippumatta. (Toisaalta meidän vieraslistamme oli myös täynnä loistoporukkaa, jolta ei ihan heti juhlakunto loppunut kesken.) Hyvän ja osaavan bändin osallisuutta illan onnistumiseen ei mitenkään voi aliarvioida, sillä ainakin nuoremmalla väellä tunnelma oli katossa. Tanssittavampaa musiikkia kaipaaville saatiin myös pyynnöstä vielä muutama valssi, jotta hääpari pääsi sukulaistensa kanssa tanssimaan.





Jos kaipaatte siis häihinne loistokasta hyvän fiiliksen nostattajaa, voimme ehdottomasti suositella Los Bibbalosia! Tästä ei bileet enää parane! Häiden jälkeen olikin mukava todeta, että omat häät taisivat olla yhdet parhaimmista bileistä ikinä.



Kuvat Ville Lehtinen ja Antti Silvennoinen / EI SAA KOPIOIDA

Hääpäivä kuvina - Tanssikengät

Muistatteko nämä tuunatut tennarit
Tennarini pääsivät hääpäivänä aivan oikeutetusti käyttöön, mutta vasta loppuillasta, sillä pärjäsin korkkareillani yllättävän kauan ilman sen suurempia tuskailuja. Kuuden sentin koroilla ja tennareilla oli kyllä sen verran eroa, että liikkuminen suuren helman kanssa kävi huomattavasti vaikeammaksi. Ohjelmassa oli kuitenkin tuossa vaiheessa lähinnä tanssia, joten helmasta kiinni pitäen joraaminen sujui varsin mallikkaasti. 


Tässä vielä otos korkkareistani. Kuten näkyy, ulkona on tullut talssittua ja korko on uponnut parin sentin matkalta maahan. Kauniit kenkäni ovat edelleen aika käyttökelvottomassa kunnossa, mutta kertovat samalla tarinaa täydellisestä ja vauhdikkaasta päivästä. 

Koristeeksi liimasin kenkien pohjiin tekojalokivillä etukirjaimemme ja toiseen kenkään sydämen.



Kuvat Ville Lehtinen/EI SAA KOPIOIDA

Myytävänä: Neulepanta Luminiitty


En malttanut pitää tästä pehmoisesta langasta näppejäni erossa kovin kauaa ja puikot helisten syntyi hieman leveämpi versio joustinneuleella. Tämä päässä eivät korvat pääse kylmettymään kovissakaan syystuulissa.


Neulepanta Luminiitty
Novitan pehmoinen Teddy-lanka
15 e (sis. postituskulut)
Ota yhteyttä: sari.har (a) hotmail.com




Hääpäivä kuvina - Pöytien somistus

Pöytien somistuksessa luotimme yksinkertaisuuteen. Valkoiset pöytäliinat ja lautasliinat toimivat minimalistisen tyylikkäänä taustana kukille ja viinipulloille, joihin tehtiin uudet etiketit menuteksteineen. Vaalea roosa oli pöytäkoristelussa pääosassa niin pöytänumeroissa, kukissa kuin perhospaikkakorteissa (joista ei ole kunnon kuvaa, mur!). Kaiken kaikkiaan mielestäni onnistunut kokonaisuus, etenkin ottaen huomioon sen, etten itse ollut lopullista pöytien koristelua toteuttamassa, vaan sulhanen oli vetovastuussa. Pointsit siitä!










Sydämellisiä ideoita

Perinteiset vaaleanpunaiset sydänkuviot, sydämenmalliset vappuilmapallot, kullanväriset sydäntarrat... Sydämiä, sydämiä, sydämiä. Ei ihan meidän juttu, mutta tyylikkäästi hyödynnettynä tuo rakkauden symboli voi toimia erittäin viehättävästikin sisustuksessa. Tänään tuli vastaan kolme hauskaa ideaa, jotka voisin hyvin itsekin toteuttaa, sillä olennaista niissä on henkilökohtaisuus.


Sydämeni kartta
Kartoista on leikattu sydämenmuotoisia palasia pakoista, joissa on tullut käytyä. Matkailija voi tehdä tämän suosikkikohteistaan ja pariskunta taas kaikista itselleen merkityksellisistä paikoista. Karttojen alle voi kirjoittaa mitä kyseissä paikassa on tapahtunut tai sitten jättää katsojan arvuuteltavaksi.




Ruususydän
Tämä kuivuneista ruusuista tehty sydän voisi olla loistava tapa säästää morsiuskimppu! Omani roikkuu edelleen kuivuneena ja olinkin jo melkein heittämässä tuota (ikävä kyllä aika kauheannäköistä) kimppua pois. Tämä voisi olla testaamisen arvoinen idea ja saisin ainakin säilytettyä palan kimppuani taulun muodossa. 





Kivisydän
Kauniita kiviä voi kerätä matkoilta muistoina tai vaikka häämatkalta. Tauluun liimattuna ne ovat kaunis ja pysyvä muisto.




Mikä idea oli suosikkinne?

Häidemme kasvisruokamenu



Alusta asti meille oli selvää, että häidemme menu olisi kasvispainotteinen. Morsiamen lisäksi moni vieraista oli kasvissyöjä ja sulhasenkin suosikkilistalla kasvisruoat ovat, joten valinta oli aika selkeä. Halusin kerrankin (edes omissa häissä) nauttia hyvästä ja laajasta kasvisruokamenusta, joten oma lehmä oli tosiaan ojassa tässä asiassa. Juhlapaikkamme Villa Wolaxin catering oli hyvin joustava ja yhdessä saimme nopeasti muokattua valmiista menuvaihtoehdoista mieleisemme. Kasvisruokien ohella tarjolla oli muutama kalaa ja mereneläviä sisältävä ruokalaji.

Pakko kuitenkin myöntää, että jännitimme hieman vieraiden reaktioita kasvisruokalajeihin. Olemme häiden jälkeen kuitenkin kuulleet ainoastaan positiivista palautetta valitsemastamme menusta. Kasvissyöjät olivat riemuissaan, sillä kerrankin häiden buffetpöytä notkui heille sopivista herkuista. Epäilijätkin olivat lappaneet lautasensa täyteen ruokaa, joka osoittautui erittäin täyttäväksi ja todella herkulliseksi. Bestman oli vasta myöhemmin kuullut, että menu ei sisältänyt varsinaista lihaa laisinkaan eli osa vieraista ei ollut kasvispainotteisuutta edes huomioinut. Mahtavaa! Itse valitettavasti jännitin ilmeisesti edelleen sen verran illan onnistumista, etten tiukassa puvussa saanut oikein syötyä, vaikka ruoka herkullista olikin.


Menu

Yrtti-perunasalaatti
Paprika-oliviiantipasto
Sitruunamarinoitu lohi
Vihersalaatti
Katkaraputerriini
Tomaatti-mozzarellasalaatti
Marinoidut herkkusienet ja munakoisoa pecorinojuustolla
Feta-kasvisnyytit
Tattirisotto
Uunitomaatit
Kasvislasagne
Foccacia ja tuorejuustolevite



Kuvat: Ville Lehtinen/EI SAA KOPIOIDA!

Myytävänä: Neulepanta Kuurankukka

Niin tuli syksy ja neulepuikot vetivät jälleen puoleensa. Neulepantoja syntyy viime vuoden tapaan yli omien tarpeiden, joten niitä päätyy tänne blogiinkin myyntiin asti. (Ehkä vielä joskus siirryn villasukkiin tai kaulahuiveihin, mutta en vielä. Nämä on liian kivoja!) Syksyn ensimmäinen panta syntyi ihanan pehmeästä Teddy-langasta palmikkoneuleena. Koristeena herkkä kuurankukka, sillä yksikään panta ei käsistäni lähde samanlaisena kuin toinen. 



Neulepanta Kuurankukka MYYTY
Novitan pehmoinen Teddy-lanka
15 e (sis. postituskulut)
Ota yhteyttä: sari.har (a) hotmail.com



Kiitos muuten kommenteista edelliseen postaukseen. Keskustelua on ollut todella mielenkiintoista seurata. Ruksikaa edelleen sivupalkin kyselyyn mielipiteitänne ja jakakaa ajatuksia tuolla kommenttiboksissakin. Nyt nappaan taas neulepuikot käteen ja rojahdan sohvan syleilyyn. Se on syksy nyt!