Hääkirppis on nyt avattu!

Pitkän pohdinnan jälkeen päätin rykäistä pystyyn sivulehteen ihan kunnon hääkirppiksen. Tuota hyväkuntoista seuraavien hääparien käyttöön sopivaa tavaraa kun on edelleen nurkat pullollaan, joten miksipä en laittaisi hyvää kiertämään. Tulen lisäämään hääkirppikselle myytävää pikku hiljaa, kunhan saan tavarat kuvattua. Ostoksille pääsee tästä!

Hääkirppikseltä löytyy esimerkiksi näitä...





Ähky

Joulun aikaan kärsittiin muustakin ähkystä kuin hyvän ruoan aiheuttamasta. En nimittäin kirjoittanut yhtään postausta, enkä lukenut yhtään blogia koko joulun aikana. Olin töissä vielä viikonloppuna ja sitten alkoikin armoton ruoanvalmistus ennen aattoa. Kävimme itse tyhjentämässä pariakin joulupöytää ja yhden aterian katoimme itsekin. Valitettavasti  en ehtinyt napata herkkulautasista kuvia ennen kuin kokkaukset katosivat parempiin suihin. Kameran eteen päätyi viime hetkellä ainoastaan pahamaineinen suklaakakku, jonka jokaisessa neljässä osassa on käytetty suklaata. Hyvin pitkälle viety suklaakakku siis, josta riitti syötävää kolmeen osoitteeseen. 




Ehkä voisikin ajatella niin, että joulukuvien vähyys on tällä kertaa merkki onnistuneesta joulusta. Kuvia ei kerta kaikkiaan ehtinyt, eikä lopulta jaksanut ottaa. Ehkäpä muiden kameroihin on tallentunut allekirjoittaneen punkea jouluolemus, mutta ne kuvat jääkööt julkaisematta. Tästä on hyvä jatkaa uuteen vuoteen. Ehkä siitä tarttuu enemmän todistusaineistoa myös kameraan.


Kiitoskortit

Kiitoskorttirumba on viimein saatu päätökseen ja lähes kaikki kortit ovat saavuttaneet saajansa. Enää en ihmettele pariskuntia, joiden kiitoskorttien lähettäminen venyy ja venyy. Sille kun voi olla syynsä. Meidän kohdalla niitä oli monta. Ensin emme meinanneet saada kaikkia kuvia käsiimme. Sitten tuli aikapula, jonka jälkeen olimme hetken ihan hukassa korttivalinnan kanssa. Lopulta päädyimme kotimaiden valikoimaan tyytymättöminä tilaamaan kortit Wedding Paper Divasilta, jonka vaihtoehtojen kirjo miellytti enemmän silmää. Ahneina kun emme halunneet tyytyä yhteen korttikuvaan. Kortteja saikin sitten odottaa viikkotolkulla ja kun ne vihdoin saapuivat, alkoi armoton kirjekuorien metsästys. Samalla nettikuvagallerian pystyttäminen kesti syystä jos toisestakin, mikä viivytti itse korttien lähettämistä. Kiitoskorttien mukana kun oli tarkoitus lähettää myös gallerian nettiosoite sisäänkirjautumistietoineen vieraillemme. Kun kortit vihdoin ja viimein olivat kuorissaan ja osoitteidenkirjoittamisurakka oli ohitse oltiinkin jo iloisesti joulukuun puolella. Tyylikästä. Kutsukorttienkaan kanssa ei tällaista hässäkkää ollut. Tai ehkä aika kultaa muistot. 

Eniveis, tässä ne nyt ovat. Kuviin valitsimme otoksia sellaisista tilanteista, joissa vieraat eivät olleet mukana, eivätkä näin ollen päässeet näkemään. Tuo suurin kuva on yksi suosikeistani. Se on niin tyyni ja rauhassaan tiivistää tuon hetken täydellisyyden. Me kaksi ja elämän meri edessämme. 

Kortin toiselle puolelle painatimme otteen häävalssimme lyriikoista. Ne tiivistävät kaiken sen, minkä halusimme vieraillemme kiitostemme myötä sanoa. 





Tämän postauksen myötä haluan lähettää virtuaalisessa muodossa kiitokset myös teille ihanat lukijat. Kiitos, että olette olleet osana tätä ihanaa matkaa kohti häitä ja eläneet mukana hääsuunnittelun ylä- ja alamäissä. Olette olleet suuri inspiraationlähde ja piristäneet monta tylsää hetkeä omilla postauksillanne. Teitte hääsuunnitteluun kuluneesta vuodesta ehdottomasti rikkaamman ja hauskemman. Hääbloggariporukka paljastui tiiviiksi ja positiiviseksi ryhmäksi täynnä erilaisia persoonia ja suunnitelmi. Tässä jengissä on ollut ilo olla mukana. Kiitos siis teille!

Vaaleanpunaiset kumpparit etsivät kotia

Viime kesä oli sateinen. Niin sateinen, että kesän alussa jokaisena lauantaina satoi enemmän tai vähemmän, mikä taas sai tämän morsiamen varustautumaan omaa (mahdollisesti sateista) hääpäiväänsä varten. Sade ei nimittäin saisi meitä lannistaa, vaan siitä pitäisi ottaa kaikki irti, kuten eräässä postauksessa kirjoitinkin. Hankimme teemaväreihin sopivan sateenvarjon ja itselleni ostin ihanat pitkävartiset vaaleanpunaiset Vagabondin Lamontit. Jos hääpäivänä on pidettävä kumppareita, on niiden oltava ainakin nätit!

Mutta kuinkas kävikään? Hääpäivämme koitti aurinkoisena, enkä sujauttanut kumppareita jalkaani kertaakaan. Enkä ole tehnyt niin vieläkään, sillä kumpisaappaiden varsi on himpun verran turhan napakka pohkeilleni, jos välissä on housunlahkeet. Haikein mielin olenkin päättänyt luopua näistä suloisista kumisaappaista. Ehkä joku ensi kesän morsian kaipailisi itselleen suloisia varajalkineita?


Myydään
Vagabond Lamont, koko 39 VARATTU
väri soft pink
Hinta 35 e (+nouto/postituskulut)
Ota yhteyttä: sari.har (a) hotmail.com






Mitä miehelle lahjaksi?

Kuinka moni on joskus valitellut, että miehille on todella vaikea hankkia lahjoja? On omaa miestä, isää, isoisää, veljeä ja kavereita... Ja niillä kaikilla on jo kaikkea! Jos olet kätevä käsistäsi, tämän sivuston takaa löytyy iso kokoelma käsin tehtyjä lahjaideoita miehille. Vielä ehtii ennen joulua!



Hääblogit, tabu ja yksityisyyden illuusio

Eilen postaamani tekstin saama palaute hämmensi minua niin, että en voi kuin rustailla sille jatko-osan teidän lukijoiden innoittamana. Ihan ensimmäiseksi haluan korostaa, että kirjoitan itse hääbloggaajana teidän muiden joukossa, enkä halua osoittaa syyttävällä sormella ketään, vaan toivon tämänkin tekstin herättävän ajatuksia ja vähän ravistelevan tätä meidän luutunutta genreämme ja sen konventioita. Suuri osa edellisen postauksen kommenteista oli tavalla tai toisella aihetta torjuvaa, joten uskallan olettaa, että moni muu kommentoimatta jättänyt koki aiheen samalla tavalla kuin nämä, jotka uskalsivat kommenttia kirjoittaa. Kommentoijille siis kiitos keskustelun kääntämisestä tähän seuraavaan suuntaan ja haluan korostaa, etten nosta ketään yksilönä kritiikin kohteeksi, vaan nyt kohteena ovat hääblogit yleensä. Teksti on siis suunnattu kaikille meille tämän yhden hääbloggaajan ja "mediatutkijan" toimesta.

Kommenttiboksissa on selvästi nähtävissä ilmiö "aidasta ja aidanseipäästä", joten aloitetaanpa alusta. Se mistä itse haluaa kirjoittaa blogissaan ja kommenteissaan on jokaisen oma valinta, mutta hääbloggaajan vetoaminen yksityisyyteen ihan yleisessä keskustelunaiheessa on aika keinotekoista. Nämä kaksi ovat myös toisistaan erillisiä asioita. Odotinkin kommentteja nimenomaan keskustelunaiheeseen, avioitumiseen, johon uskoin osalla (nimenomaan avioituvista) bloggaajista olevan jotain annettavaa, mutta sen sijaan moni koki tarpeekseen kertoa miksi he eivät halua kommentoida aihetta. Siis avioliittoa ja avioitumista. Avioitumista olisi voinut käsitellä yleisellä tasolla tai pohtia jopa omia kokemuksia aiheesta, kuten kaikki bloggaajat tekevät häiden suhteen. Sen sijaan keskustelu kiertyi voimakkaasti sen ympärille, ettei aiheesta haluta puhua, sillä se on liian yksityistä ja henkilökohtaista.

Ensimmäinen selitykseni tälle ilmiölle on se, että näin ajattelevat ymmärsivät aloitukseni väärin ja tarttuivat yhteen virkkeeseen, jossa mainitsin avioituvan parin välisen keskustelut. Mutta ei, teidän kahdenkeskisistä keskusteluista en pyytänyt avautumaan, kuten moni tuntui ymmärtäneen, vaan keskustelunaloitukseni koski avioitumiseen liittyviä ajatuksia yleisellä tasolla. Avioliitto on nimittäin instituutio, jolla määritellään kahden ihmisen välinen suhde. Tämä instituutio on sidoksissa lakiin, valtioon, uskontoon, kulttuuriin ja sosiaalisiin suhteisiin, eikä näin ollen ole siis vain kahden ihmisen välinen sitoumus. Päinvastoin, avioliitto tuo kahden ihmisen väliin aika paljon määritelmiä, lainsäädäntöä, oikeuksia, velvollisuuksia ja odotuksia. Nämä taas saavat usein aikaan paljon pohtimisen aihetta ja juuri tästä olisin halunnutkin kuulla teiltä lukijoilta.

Toinen vaihtoehto reaktiolle on se, että osuin vahingossa johonkin sosiaaliseen kipupisteeseen. Ehkä avioitumisesta ja avioliitosta ei ihan oikeasti haluta puhua. Ei ainakaan unelmia pulppuavissa hääblogeissa. Mielenkiintoisena koen sen, että monessa hääblogissa (ja myös edellisen tekstin kommenteissa) korostettiin hääblogin merkitystä henkilökohtaisena muistikirjana ja siksi siitä haluttiin rajata asioita postausten ulkopuolelle. Tämä tuntuu ristiriitaiselta. Jos hääblogia haluaa kirjoittaa vain muistikirjaksi itseään varten, miksei kirjoita sitä yksityisesti salasanan takana? Vastaus on yksinkertainen. Bloggaamisen viehätys on sen vuorovaikutuksessa ja sosiaalisuudessa sekä tietysti kaikissa muissa hääbloggaajissa, kanssamorsioissa ja hääpäiväkaimoissa. Vuorovaikutus ja sosiaalisuus tekee hääblogeista kuitenkin väistämättä julkisia, mikä hämärtää yksityisyyden rajoja. Mielenkiintoisimmat blogithan ovat niitä, joissa kirjoittaja eniten kertoo hääsuunnittelusta ja itsestään. Jostain syystä kuitenkin juuri avioituminen ja avioliitto koetaan ilmeisesti sellaisiksi asioiksi, jotka ylittävät jonkin tietyn rajan ja joista ei haluta keskustella, sillä ne ovat yksityisasioita.

Kysymys: Miten niin avioituminen on yksityisasioita? Se mitä pariskunta puuhaa makuuhuoneessa on yksityisasia, mutta avioituminen on itse asiassa yksi isoimmista asioista ihmisten henkilökohtaisessa elämässä, josta tekemällä tehdään julkista. Rakkautta vannotaan lain ja yhä usein myös kirkon määrittämän instituution nimissä "näiden todistajien" ja "tämän seurakunnan" läsnäollessa eli käytännössä usein kymmenien ihmisten edessä. Avioitumisaikeita kuulutetaan kirkossa ja sanomalehtien vihki-ilmoitukset ovat lähes avioliittomainoksia. Ja Facebookiin täytyy tietysti muistaa muuttaa oma parisuhdestatus. Me bloggaajat viemme avioitumisen julkistamisen vielä uudelle tasolle. Me teemme siitä harrastuksen!

Hääblogeissa jaetaan auliisti informaatiota hääpäivästä, vihkikirkosta ja jopa toimituksen kellonajasta, häämatkakohteesta ja sen ajankohdasta, mainostetaan omaa valokuvaajaa, juhlapaikkaa ja cateringiä, järjestetään arpajaisia ja tarjotaan alennuksia yhteistyökumppaneiden palveluihin, esitellään kaasot ja bestmanit ja kysellään päälle mistä kaikesta muusta lukijat vielä haluaisivat tietää. Lopuksi blogiin läväytetään kuvilla höystetty selonteko hääpäivästä. Eikö tämä ole juuri sitä parisuhteen kaupallistamista tai myymistä, johon yksi kommentoija aiemmin viittasi? Siitä huolimatta tämä on osa hääblogien tarkoitusta ja viehätystä, vaikka näin raa'asti todettuna siitä on romantiikka kaukana.

Me hääbloggaajat jaamme siis enemmän tai vähemmän yksityisiä asioitamme netissä, mutta kun joku nostaa keskustelunaiheeksi avioitumisen ja avioliiton, saa huomata sohaisseensa muurahaispesää. Aivan kuin olisi kysynyt iäkkäältä tädiltä hänen seksielämästään. "Yksityisasia!" Onko avioliitto meille tabu? Uskonto, raha, politiikka, seksi - niin ja avioliitto! Näistä ei parane kahvipöydässä puhua.

Kummallisen asiasta tekee se, että enemmän kuin mitään tyllihärpäkettä ja häämarssivalintoja (tulevat) avioparit kaipaisivat juuri avointa keskustelua avioitumisesta ja avioliitosta. Ei avioliitto ole mikään satu, vaikka hääpäivä sellainen toki saakin olla. Rikkooko siis realismi ja avioliittokeskustelut hääblogien hempeän romanttisen illuusion ja siksi ne halutaan "yksityisyyteen" vedoten pitää postauksista kaukana? Pariskunnan yksityiset keskustelut ja yleinen keskustelu avioliitosta kun ovat edelleen kaksi eri asiaa, eikä niitä tarvitse sekoittaa.

Vai onko se sittenkin niin, ettei avioitumisen jännitystä ja ajatuksia herättävästä puolesta haluta puhua, ettei annettaisi itsestä epävarmaa kuvaa? Pelkääkö joku, että koko avioliitto menee mönkään, jos hääsuunnittelun aikana joku edes mutisee sanan "avioero"? Varmuus ja jännitys eivät sulje toisiaan tässä tapauksessa pois. Avioliitto on matka tuntemattomaan ja vaikka olisit valinnut sen ihanimman, rakkaimman ja luotettavimman matkakumppanin, ette silti voi tietää mitä on tulossa. Siksi epävarmuutta herättävät ajatukset ovat täysin hyväksyttäviä ja ne jopa kuuluvat asiaan. Jos sanoo avioitumisen olevan aika tunteitaherättävää, ei se tarkoita sitä, että kyseenalaistaisi oman kumppanivalintansa. Emmekö me pikemminkin elämässä yleensä jännitä ja pohdi eniten asioita, jotka ovat erityisen tärkeitä ja niiden onnistuminen on meille merkityksellistä? Silloin niihin myös panostaa kaikkein eniten. Se taas on avioliiton onnistumisen kannalta välttämätöntä.

Korostan vielä tähän loppuun, että jokainen meistä saa valita täysin miten rajaa oman bloginsa aiheet ja mistä haluaa kirjoittaa. Kenenkään ei tarvitse myöskään selitellä muille miksi ei halua jostain asiasta kirjoittaa tai miksi jokin aihe herättää voimakkaita tunteita. Voisi kuitenkin olla ihan paikallaan pohtia miksi näin tapahtuu joidenkin aiheiden kohdalla ja mitä se kertoo meistä ihmisinä, genrenä ja yhteiskuntana. On asioita, jotka ovat yksityisiä, mutta meidän aikakautemme ja sosiaalinen media ehdottomasti hämärtävät näitä rajoja ja on hyvä miettiä miksi jotkin asiat koetaan huonoina keskustelunaiheina. Mielestäni keskustelu avioitumisesta ja avioliitosta yleisellä tasolla voisi tarjota uutta sisältöä hääblogeihin ja myös uusia ajatuksia meille bloggaajille. Eihän avioitumisessa ole keskusteluntasolla kyse vain peloista ja jännityksestä, vaan monista muista positiivisista tunteista. Avioituminen on paitsi vakavaa myös todella ihanaa.

Hääblogit kuitenkin vääristävät nykyisessä inspiraatio- ja hössötysmuodossaan avioitumista ja joskus tuntuu, että jotkut menevät kihloihinkin vain päästäkseen pitämään hääblogia. Tämä on mielestäni kaikkien ihanien hääblogien kääntöpuoli. Edelleen haluan kuitenkin korostaa, ettei pukupostauksissa ja kirkkovalinnoissa ole mitään pahaa (päinvastoin, niitä on kiva lukea), mutta yksityisyys on näissä asioissa jo aika kaukana ja siihen on bloggaajien yleensäkin hankala vedota, etenkin hääblogeissa.

EDIT: Hmm. Pitäisköhän vain luovuttaa ja todeta, ettei melkein kukaan oikein saa kiinni siitä, mitä yritän näillä teksteillä hakea. Ensin siirryttiin sivu-urille puhumalla yksityisyydestä ja nyt kuumaksi perunaksi muodostuivat näemmä avioitumisen syyt, jotka taas ovat ihan eri asia kuin avioitumisen herättävät ajatukset ja pohdinnat. Eivätkö syyt avioliitolle pitäisi olla siinä vaiheessa selvät, kun kihlaudutaan? Ja eiköhän ne syyt tiivisty aika simppelisti kaikilla (toivon mukaan) siihen, että on löydetty sopiva kumppani elämä jakamaan. Se siis voidaan suosiolla ohittaa.

Ehkäpä yritän vielä ja heitän ilmaan muutaman apukysymyksen,jotka voi tulkita henkilökohtaisina tai yleisellä tasolla. Miltä avioliittolupauksen antaminen tuntuu ja mitä se merkitsee? Onko suomalaisessa tai esimerkiksi kristillisessä avioliittoinstituutiossa jotain sellaista, joka on aiheuttanut pohdintaa, kriittistä suhtautumista tai päänvaivaa? Tuntuuko siltä, että aviopareihin kohdistuu erilaisia odotuksia tai suhtautumistapoja kuin muihin pareihin? Pidetäänkö maistraattihäitä jotenkin vähemmän merkityksellisinä kuin isoja prinsessahäitä? Millainen avioliiton merkitys on tämän päivän Suomessa? Onko avioliitto kulttuurissamme saavutus vai itsestäänselvyys? Miten avioeroon suhtaudutaan nykyään? Saako avioerosta ja sen pelosta puhua? Voiko naimisiin mennä ajatuksella "jos ero tulee, niin sitten tulee"? Pitääkö avioituessa olla ns. suunnitelmat selvät tulevaisuuden suhteen vai voiko ajatukset tulevasta olla auki? Mietitkö koskaan kauhuskenaarioita (pettämistä, repiviä riitoja, eriäviä unelmia tms) tai tapoja niiden välttämiseen? Kuten huomaamme, avioliitossa riittää pohdittavaa myös hyvin yleisellä sosiaalisella ja kulttuurisella tasolla.

Miltä se tuntuu?

Laura kirjoitti blogissaan sosiaalisesta mediasta ja sitä käyttävistä hääpareista, erityisesti morsiamista. Kommentoinkin jo tuonne omia ajatuksia aiheesta näin rouviintuneen näkökulmasta ja jäin vielä pohtimaan mitä oikeastaan haluaisin lukea morsiamien hääblogeista.

Jos ollaan rehellisiä, niin kyllähän kaikki hääblogit noudattavat samaa linjaa. Etsitään hääpukua, valitaan juhlapaikkaa, maistellaan kakkuja ja mietitään kutsuvieraslistaa. Tämä on ihan jees ja kuuluu asiaan, mutta kuten Laurankin blogiin kommentoin, alkavat lopulta samat ideat kiertää blogista toiseen. Näin on käynyt ihan omankin blogin kohdalla ja niin se vain menee. Olisi kuitenkin hyvin virkistävää ja erityisesti mielenkiintoista lukea morsianten ajatuksia avioitumisesta välillä vähän syvällisemmin. Miltä avioituminen tuntuu menuvalintojen ja huntusovittelujen luoman häähössötyskuorrutteen alla? Kuinka moni pysähtyy kuvapalvelujen häävyöryä selatessaan miettimään mitä tässä ollaan oikeasti tekemässä ja millaisia ajatuksia se herättää? Onko meiltä hääbloggaajilta unohtunut se tärkein? Avioituminen.

Näin jälkikäteen voisin sanoa, että jos avioituminen ei aiheuta itsessään ajatuksen tasolla minkäänlaisia mietteitä, huolia, tietoista päättäväisyyttä tai kenties jopa epäonnistumisen pelkoa, ei asiaa ole ajateltu loppuun asti. Jos avioitumiseen liittyvät keskustelut tulevan puolison kanssa koskevat lähinnä lautasliinojen väriä ja vuokrashakettia, ollaan väärillä urilla. Niin suuri asia avioituminen on. Avioliittoa ei rakenneta pöytäasetelmista ja värjätyistä satiinikengistä, sen me tiedämme varmasti kaikki. Haluaisinkin haastaa jokaisen morsiamen kertomaan blogissaan rehellisesti ajatuksiaan avioitumisesta. Rehellinen avautuminen aiheesta tekisi ihan hyvää tälle romantiikkaa pursuavalle genrelle, jossa negatiivisuus kuitataan lähinnä häästressillä. Kukaan meistä ei kuitenkaan olisi menossa tai olisi mennyt naimisiin ilman parisuhdetta. Jospa siis annettaisiin tilaa välillä myös sille tärkeimmälle.

Siispä arvon morsiamet, miltä avioituminen tuntuu? Pelottaako, jännittääkö, kauhistuttaako? Etkö ole edes oikein pohtinut asiaa, ainakaan miehen kanssa? Onko suunnitelmat tulevaisuuden suhteen selvät vai piirrelläänkö vielä yhteistä karttaa?


Ja koska kyseessä on hääblogi, täräytän tähän loppuun aiheeseen hyvin epäsopivan ällösöpön potrettikuvan. Ihan vain tasapainon vuoksi. 


EDIT: Omaa pohdintaani mm. avioerosta viime kesäkuulta löytyy täältä!
EDITEDIT: Toim. huom. Missään kohtaa en tekstissä tiedustele kenenkään syitä avioitumiselle, vaan ajatuksia, kysymyksiä ja näkökulmia, joita avioliitto ja avioituminen tavalla tai toisella herättää enemmän tai vähemmän yleisellä tasolla.

Myytävänä: Neulepannat joulualessa!

Paleltaako korvia pakkasella vai onko joululahjat vielä ostamatta?
Neulekori pursuilee jälleen yli äyräiden, joten lämmikkeitä kaipaaville on tarjolla oiva tilaisuus.
Villi Varpusen persoonallisia  neulepantoja saa itselleen tai lahjaksi nyt jouluiseen alehintaan 10 e / kpl sisältäen postituskulut (norm. 15 e)! 

Ota yhteyttä: sari.har (a) hotmail.com





Neulepanta Lumiperho




Neulepanta Luminiitty VARATTU




Neulepanta Nokineito

Rohkea

Leffahylly täyttyi uudella elokuvalla, jonka kävimme jo elokuvissa katsomassa sen ilmestyttyä. Kyseessä on ihana animaatio Brave - Rohkea, joka sijoittuu 1000-luvun alun Skotlantiin ja kertoo tarinan kuvitteellisen valtakunnan kapinallisesta prinsessasta, Meridasta. Nähtyäni elokuvan olin aivan myyty. Pidin elokuvan visuaalisesta maailmasta, vilpittömästä tarinasta ja siitä kumpuavasta rakkaudenvoimasta. Tämä ei ole perinteinen "prinssi tapaa prinsessan" -kertomus, vaan tarina äidin ja tyttären rakkaudesta.

Valitettavasti elokuva sai sekä elokuvamaailman että feminististen tutkijoiden kritiikit niskaansa ja sitä moitittiinkin siitä, ettei se tuonut mitään uutta animaatioihin tekniikan ja toteutuksen tasolla, eikä myöskään naissankarin osalta. Erityisesti Meridan rooli koettiin epäfeministisenä ja muottiin nujerrettavana. Monet olisivat ilmeisesti halunneet kerrankin elokuvan päätähdeksi pääsevästä tyttösankarista vielä radikaalimman. Minä olen toista mieltä. Merida on hyvin perinteinen tyttöhahmo ja koko elokuva on kaikin puolin kovin perinteinen visuaaliselta maailmaltaan, mutta ne istuvat tähän tarinaan ja sen kontekstiin. Sen sijaan näyttelijätyö, eläinhahmot, musiikki ja yleinen Skotlannin luonnon siirtäminen valkokankaalle olivat onnistuneet todella upealla tavalla. Tarina on ikiaikainen kehotus oman polkunsa löytämiseen ja yksilöllisyyden kunnioittamiseen, mikä on mielestäni erityisen hyvä opetus lapsikatsojille. Ja mihin unohtui äidin rooli ja sen feministiset mahdollisuudet sekä äidin ja tyttären tarinan kertominen poikkeuksellisena valkokankaan tarinana? Voisin puhua tästä aiheesta pitkään, mutta taidan jättää sen jollekin taiteentutkijalle aiheeksi ja keskityn sen sijaan nauttimaan elokuvan suosikkikohtauksestani.

P.S. Seuraava matkakohteemme on ehdottomasti Skotlanti!

Haaste: 11 kysymystä


Säännöt:
1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Kiitos Marika!




1. Jos saisit valita yhden juhlan vietettäväksi, mikä se olisi näistä: Joulu, Juhannus, Uusi vuosi, Vappu?
Joulu, ehdottomasti! Hiljentyminen, herkuttelu, (toivottavasti) luminen maa... Ryyppyjuhlat eivät ole oikein mun mieleen.


2. Jos saisit päivän elinaikaa, mitä tekisit?
Viettäisin varmaankin aikaa rakkaitteni kanssa ja kertoisin kuinka paljon heistä välitän.


3. Oletko luonteeltasi menevä juhlija vai rauhallinen ''kotihiiri''?
Ennen juhlija, nykyään omassa kodissa kotona viihtyjä. 


4. Kumpi määrää ''kaapin paikan'' perheessänne? ;)
Tätä kysyttiin häissämme "tuttu juttu" -leikissä, johon molemmat vastasivat, että yhdessä määrätään. Yhdessä myöskin kootaan se Ikeasta ostettu kaappi. ;)


5. Kolme suurinta unelmaasi?
Unelmien täydellinen koti, oma toimiva yritys, omia hevosia. (Tärkeintä elämässä sen sijaan on terveys ja läheiset ja niiden säilyminen on tärkeämpää kuin unelmat.)


6. Mitkä kolme asiaa ovat miehessä/naisessa tärkeimpiä?
Kyky rakastaa, rehellisyys, huumorintaju.


7. Uskotko Joulupukkiin? 
Uskon siihen "joulupukkiin", joka saan itse olla muille.


8. Mieleenpainuvimmat asiat vuodelta 2012?
Avioituminen ja häät. Valmistuminen filosofian maisteriksi.


9. Oletko Joulua rakastava Jouluhömpöttäjä vai juoksetko pakoon kaikkea Jouluun liittyvää?
Nykyään vähän hömpötän sopivissa määrin.


10. Mitä arkipäivääsi kuuluu?
Töitä, kirjoittamista, lemmikit ja aviomies.


11. Oletko kilpailuhenkinen?
Joskus harvoin, kun sattuu hyvä laji, jossa kilpailla. Muuten en. 



Ja tässä kysymykset seuraaville vastaajille:

1. Mitkä ovat rakkaimmat jouluperinteesi?

2. Missä maassa kävit viimeksi?

3. Millä kolmella sanalla kuvaisit luonnettasi?

4. Oletko himosaunoja vai alalauteiden löylyttelijä?

5. Mikä on extremein tekosi?

6. Kuinka vanhaksi haluaisit elää?

7. Mitä elokuvaa katsoessa olet itkenyt eniten?

8. Jos saisit tänä vuonna vain yhden lahjan, minkä toivoisit sen olevan?

9. Sukset, lauta, luistimet vai pulkka?

10. Aalto-maljakko vai Lokki-valaisin?

11. Mitä bloggaaminen on antanut sinulle?


Ja haasteen heitän seuraavaksi näille ihanille:

Toivottavasti haaste ei tule kenellekään tuplana.

Musiikki vie takaisin hääpäivään



Jos nyt suljen silmäni, olen hetkessä taas hääpuvussani vanhan huvilan kulmalla. Kuulen musiikin soivan ja merkistä morsiusneito, sormuspoika ja kukkaistyttö lähtevät kävelemään puutarhan läpi kulkevia kiviportaita kohti rantaa. Kaasoystäväni seisoo rinnallani lähes yhtä jännittyneenä kuin minäkin. Näen alhaalla rannassa joukon rakkaita ja läheisiä ja vatsassani lentelevät tuhannet perhoset tekevät jalkanikin heikoiksi. Päässäni risteilee niin monia tunteita, etten tunnu saavan mistään kunnon otetta. Jännittää, ihastuttaa, pyörryttää, riemastuttaa! Päällimmäisenä kaiken keskellä on kuitenkin yksi ajatus: Tämä on elämäni täydellisin hetki. Seisoessani ylhäällä katsoen kohti rantaa ja merta kaikki tuntui niin selkeältä ja kirkkaalta. Oikealta.




Ja kun seurueeni on päässyt alas rantaan saakka, oli minun vuoroni. Trainin Marry Me kahjahti rannasta pianoversiona ja jännitys kasvoi portaita astellessa joka askeleella. Perillä odotti lahjoista suurin, Sulhanen.


Tämän muistelun myötä kehotan jokaista hääparia ottamaan juuri ennen vihkimistä hetken itselleen. Hengittäkää kaikki rakkaus ja koko tuleva sisäänne ja nauttikaa siitä. Se on muisto, joka jää mieleen kristallinkirkkaana.