Hyväksynnästä ja arvostuksesta


Viime aikoina olen miettinyt kovasti erilaisten elämänvalintojen hyväksymistä, arvostamista - ja katkeruutta. Minä olen kasvanut siihen oppiin, että jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa elämässään, kunhan välttää toisten loukkaamista. Elämä on liian arvokas lahja tuhlattavaksi toisten jatkuvaan miellyttämiseen. Arvostelu, väheksyntä ja paheksunta eivät tee kenestäkään parempaa ihmistä kuin näiden tunteiden kohde, pikemminkin päinvastoin. Siitä huolimatta törmään jatkuvasti asenteisiin, joiden mukaan on olemassa vain yksi tapa olla ja elää. Muut valinnat tai valitsematta jättämiset tekevät sinusta jotenkin puolikkaan ihmisen, vähemmän naisen tai vähemmän miehen. 

Nämä asenteet koskettavat yllättävän monia nuoria ihmisiä, jotka saattavat lyhyen ajan sisällä joutua useankin risteyksen eteen elämässään. Sinkkua kannustetaan etsimään kumppani, seurustelevilta pariskunnilta kysellään yhteenmuuton ja kihlauksen ajankohtaa, aviopareilta toivotaan vauvauutisia ja jo yhden vauvan vanhemmilta tiedustellaan milloin pienokaiselle tehdään sisko tai veli. Näitä asioita vilpittömästi toivotaan riippumatta yksilön tai pariskunnan omista ajatuksista, sillä ne  ovat lähtöoletuksia. Kaikki pitäisi tehdä oikein ja oikeassa järjestyksessä. Polulta ei saa poiketa tai kuulee soraääniä, joilla yritetään paimentaa karannut lammas takaisin aitaukseen. "Oikein valinneet" nostetaan jalustalle ja heitä esitellään esimerkkeinä muille. Individuaalisuutta ylistäväksi yhteiskunnaksi olemmekin aika kapeakatseisia ja jäykkiä hyväksymään erilaisuutta.





Erilaisten valintojen hyväksyminen ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi. Ei riitä, että hyväksyy toisen ihmisen tavoitteet, ratkaisut ja unelmat, jos sitten päättää vähätellä niitä ja osoittaa pettymystään. Hyväksyntä ja arvostus on kaksisuuntainen tie. On kovin vaikea arvostaa ja kunnioittaa sellaisten ihmisten valintoja ja vakaumuksia, jotka vastaavasti katsovat paheksuen toisten elämänpolkuja. Vielä kurjemmalta tuntuu se kirpaiseva katkeruus, joka syntyy vähättelystä ja välinpitämättömyydestä. Joskus tekisi mieli antaa samalla mitalla takaisin, mutta sehän olisi tekona aivan yhtä huono kuin näiden arvostelijoiden toiminta. Siksi pitääkin olla ylpeä siitä, että tekee omat valintansa kuunnellen sydämensä ääntä ja vaimentaa sillä sekä kritisoijien tyytymättömät mutinat että katkerat huokaukset päänsä sisällä.

Joskus harmittaa, ettei muiden motkotuksiin voi vaikuttaa. Hekin ovat valinneet tuon polkunsa itse ja päättäneet olla negatiivisia. Ainoa mitä voit tehdä on päättää miten elät oman elämäsi. Viimeisenä päivänämme meitä ei palkita sen mukaan, kuinka onnistuimme noudattamaan jotain kuvitteellista "hyvän elämän kaavaa". Sen sijaan voimme sulkea silmämme onnellisina siitä, että teimme omat valintamme ja ratkaisumme, eikä niitä tarvitse katua muiden vuoksi.

Ole siis hyvä toisille ja itsellesi. Hyväksy ja arvosta (myös itseäsi), vaikka et aina ymmärtäisikään. Älä suunnittele muiden elämää tai ajatuksia, vaan keskity omiisi. Kaikki valinnat ja ratkaisut eivät ole meitä kaikkia varten. Paheksunta ja arvostelu on teräviä aseita, joilla ei kannata piikitellä edes rivien välistä. Ole onnellinen riippumatta siitä mitä mieltä muut ovat asioista, jotka nostavat sinut onnesi kukkuloille. Tämä elämä on sinua varten.   

6 kommenttia

  1. Nämä asenteet koskettavat yllättävän monia nuoria ihmisiä, jotka saattavat lyhyen ajan sisällä joutua useankin risteyksen eteen elämässään. Sinkkua kannustetaan etsimään kumppani, seurustelevilta pariskunnilta kysellään yhteenmuuton ja kihlauksen ajankohtaa, aviopareilta toivotaan vauvauutisia ja jo yhden vauvan vanhemmilta tiedustellaan milloin pienokaiselle tehdään sisko tai veli. Näitä asioita vilpittömästi toivotaan riippumatta yksilön tai pariskunnan omista ajatuksista, sillä ne ovat lähtöoletuksia. Kaikki pitäisi tehdä oikein ja oikeassa järjestyksessä. Polulta ei saa poiketa tai kuulee soraääniä, joilla yritetään paimentaa karannut lammas takaisin aitaukseen. "Oikein valinneet" nostetaan jalustalle ja heitä esitellään esimerkkeinä muille. Individuaalisuutta ylistäväksi yhteiskunnaksi olemmekin aika kapeakatseisia ja jäykkiä hyväksymään erilaisuutta.



    ---- niin samaa mieltä. Ja niin turhautuneena olen joutunut kuuntelemaan varsinkin yhtä näistä kysymyksistä. Silloin on tehnyt mieli sanoa pahasti, mutta joka kerta ne olen kuitenkin niellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan tietää tunteen. :/ Voi kun muut osaisivat useammin olla onnellisia toisten puolesta, eivätkä vaatisi aina jotain lisää. Onneksi me saamme kuitenkin itse päättää mitä elämässä teemme ja olla siitä onnellisia. Muu saa mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. :)

      Poista
  2. Ihana, kaunis teksti, aivan samaa mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Joskus näitä muistutuksia kaipaa ihan itseäänkin varten. :)

      Poista
  3. Sä sitten osaat pukea sanoiksi todella tärkeitä asioita ja ajatuksia. Monet ovat kuin omasta päästäni, mutta itse en tohon pysty. Mietin niitä mielessäni, mutta kirjoitetuksi en saa. Onneksi sä osaat :)

    Kaikki tuo mitä kirjotit, on kurja totuus. Ja aihe mistä itse kirjottaisin jos osaisin, olis se miten nykylapset yritetään ajaa samaan muottin. Kaiken pitäis olla just samantasoisia, käyttäytyä juuri samoin kuin toinen, leikkiä/puhua/ajatella/syödä jne samoin kuin toinen. Jos oot oma persoonasi, niin heti siinä nähdään ongelmia. Ei oteta huomioon että lapsetkin ovat yksilöjä. Heiltäkin vaaditaan tiettyä kaavamaista toimintaa. Lapsesta asti yritetään toitottaa olemaan kuin muut. Ja sitten kun teini-ikäiset etsii itseään ja tuskailevat omaa asemaansa maailmassa, käännetään asia nurin ja yritetään kannustaa olemaan oma itsensä. Kieroa tämäkin, ja niin väärin.

    Sori, meni kyllä vähän ohi aiheen mutta nousipa taas mieleen näin äiti-ihmisen päässä tämä asia. Oman lapsen kohdalla kun joudun jatkuvasti pitämään puolia siitä että jokainen pitää ottaa huomioon yksilönä. Yksilöllisyyttä ei tunnuta nykyään arvostettavan, niin kuin ei niitä yksilön valintojakaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos K! :) Olet ihan oikeassa tuossa kommentissasi. On se kumma miten toisaalta toitotetaan yksilöllisyyttä, mutta sitten katsotaan kieroon, kun sitä löytyy. Siinä on lapsen sitten helppo kasvattaa terve itsetunto. :/

      Poista