Projektina häät arpoo!


Aurinkoista sunnuntaita! Eipä tässä mitää sen ihmeempiä kuin että Projektina häät -blogin puolella on käynnissä pikkuinen arvonta! Osallistumaan pääset täällä! Ihanaa sunnuntaita!

Eräs kesäinen iltapäivä




Työpäivä oli tuntunut pitkältä ja raskaalta. Ei niinkään töiden, vaan hiostavan lämmön takia huonosti nukuttujen öiden vuoksi. Työpäivän jälkeen päätinkin ilahduttaa itseäni nauttimalla jälkkärin ulkona. Vaniljajäätelöä kera omien mansikoiden ja postilaatikkoon tänään tipahtaneen sisustuslehden. Ja tämä kaikki nautittiin tietysti ulkona terassilla helteen ihanassa lämmössä. Välillä annoin katseen vaeltaa puutarhassani. Suloinen kasvihuoneeni, joka alkaa pian tuottaa chilipaprikaa ja tomaatteja. Ensimmäinen lilja kukkii jo vaaleanpunaisessa kauneudessaan, samoin tulenpunainen Flammentanz-köynnösruusu. Myös monet tänä kesänä istuttamistani ruusuista ovat aivan nupuillaan. Mikä niistä mahtaakaan ehtiä ensin?  






Mies oli jäänyt ylitöihin, joten päätin viihdyttää itseäni pyöräilylenkillä. Vatsa oli vielä ruoan jäljiltä täynnä, joten otin pyöräretken lähinnä fiilistelyn kannalta. Ja olipa muuten ihanaa. Pyörä kulki myötätuulessa mukavasti, vaikka minut ohittikin skoottereillaan pari teinityttöä kukkatopeissaan hiukset hulmuten. Lahdelman kohdalla vastaani tuli mies, jonka märkäturkkinen labradorinnoutaja oli tainnut käydä viilentymässä meren aalloissa. Tai ilmeestä päätellen se oli väsyttänyt itsensä vesileikeissään. Kauempana merellä joku oli melomassa. Kelpaisi minullekin.




Ilma tuntui raskaalta ja pehmeältä, joten annoin kaikkien huolien ja tekemättömien asioiden valua tuulenvireen mukana harteiltani. Ihan hymyilytti, vaikka meren ylle kohoavat paksut pilvet enteilivät jo huomiseksi uhkailtua ukonilmaa. Alkaisiko se sittenkin jo tänään?

Mäen laelta kuului iloista haitarinsoittoa ja kumeiden miesäänien jylhää laulua. Vanhan maatilan pihalla oli meneillään kesäteatteriesitys. Näytelmää en osannut arvata, vaikka kyseessä paikallinen teatteri olikin. Pitäisi varmaan ottaa selvää.


Olin kotona juuri ennen kuin miehen auto kurvasi pihaan ja yhdessä istahdimme helteen hiostamina takkahuoneen tuoleille. Parin minuutin kuluttua taivaalta humahti alas raskas ja kiihkeä kesäsade, joka oli hetkessä kastellut koko puutarhan ja pihan. Kesälle tyypilliseen tapaan seuraavaksi paistoikin jo aurinko. 

Sellainen iltapäivä. Tällaisia päiviä olisi saanut olla kesälomallakin enemmän, mutta samapa tuoa. Minä nautin kesästä ja sen ihanista tuoksuista myös työpäivinä. 

Ah kesä, kuinka sua lemminkään! 


Tupsuhännät

Teen usein pieniä heräteostoksia ja tyypillisesti nämä pikkuostokset tarttuvat mukaani vain siksi, että ne ovat niin söpöjä ja saavat mielen aurinkoiseksi. Nyt bongasin kukkakaupan riemunkirjavien leikkokukkien joukosta eriskummallisia "tupsuhäntiä", joita nappasin mukaani kaksin kappalein.




Nämä oravanhäntiä muistuttavat söpöset ovat pantaheiniä. Kerrassaan ihania! Kotiin päästyäni lykkäsin heinät vanhaan lasipulloon ja kiikutin asetelman makuuhuoneeseen. On nimittäin erittäin tärkeää, että heti herättyään näkee jotain kaunista... ja söpöä. 






Hoivaa rakastasi ja hoivaat rakkautta

Kaverini oli jakanut tänään Facebookissa Jani Kaaron loistavan kolumnin Helsingin Sanomien nettisivuilta, joka lapsekkaasta herttaisuudestaan huolimatta sisälsi vahvan viestin siitä työstä, joka meidän on rakkauden eteen nähtävä. Kaaron kolumnin viesti kaikessa yksinkertaisuudessaan on se, että jos uskomme taitelijan inspiraationkin tulevan hänen sisältään, miksi kuvittelemme rakkauden olevan ihmisen ulkopuolelta tuleva voima, joka voi ottaa hänet valtaansa - ja näin ollen myös hylätä ihmisen. Kuka ei olisikaan kuullut tätä selitystä, kun parit ovat perustelleet eroaan. "Me kasvoimme erillemme." "Rakkaus vain loppui." "Tunne hiipui pois." Rakkaus siis joskus saapui ja otti ihmiset valtaansa, kunnes eräänä päivänä, hups vaan, se lähti taas omille teilleen hyläten rakastavaiset ja jättäen ylitsepääsemättömän kuilun heidän väliinsä. Sellainen se rakkaus on. Vaan onko sittenkään?

Kaaro ehdottaakin, että alkaisimme ajatella rakkautta meidän sisällämme syntyvänä voimana. Unohdetaan se, että rakkaus iskisi meihin kuin salama kirkkaalta taivaalta ja ryhdytäänkin etsimään sitä tekemisen kautta. Ollaan oman rakkautemme todellisia subjekteja, eikä vain tuuliviiritunteiden sätkynukkeja.


Kuva Villi Varpunen/Ei saa kopioida

"Onko mahdotonta ajatella, että rakkaus voisi kasvaa kiintymyksen kautta vähitellen pienistä, yhteisistä asioista? Sellaisista, että puhellaan, käydään iltalenkeillä, laitetaan ruokaa ja välitetään toisen asioista ja pidetään toisesta huolta.
Hyvä ihme, jos me ihmiset kiinnymme puutarhatonttuihin, vanhoihin autoihin tai talvitakkiin, miksi emme voisi samalla tavalla kiintyä ihmiseen. Ideana on, että meidän täytyy saada hoitaa jotain.
Me emme nimittäin ainoastaan hoida sitä, mitä me rakastamme, vaan opimme myös rakastamaan sitä, mitä me hoidamme."

Miten helppoa onkaan kiintyä elottomaan ja osoittaa sille uskollisuuttaan. Vanhoja miehiä, joiden autotallissa nököttää edelleen se vanha Ford, joka kesätyörahoilla nuorena miehenä hankittiin. Isoäidiltä perittyjä koruja, joiden katoaminen olisi katastofi. Vauvannutut ja ensikengät. Kesämökki ja keräilysarjikset. Meillä kaikilla on omamme ja niiden tunnearvo on suunnaton. Ja entä sitten lemmikit?

Ihmiset saattavat hankkia kissan tai koiran ja hoitaa sitä vaivoja säästelemättä jopa lähemmäs parikymmentä vuotta, eikä heidän mielessään käy kertaakaan ajatus lemmikistä luopumisesta. Ei edes silloin, kun lemmikki aiheuttaa harmeja tai alkaa vanhuuttaan kaivata ylimääräistä hoitoa ja vaivannäköä. Se rakkaus ei horju ja lopun lähestyessä toivotaan yhteisen ajan jatkuvan vielä edes hetken. Eläimen rakkaus on nimittäin pyyteetöntä ja siksi sitä on niin helppo rakastaa. Lemmikki kun ei vaadi meiltä mitään, kuten toiset ihmiset harmillisesti tekevät. Tai no, kyllähän lemmikkien sotkuja saa siivota, käytöstä korjata ja sairastuakin ne keksivät aina juuri pyhäpäivänä, kun eläinlääkäriä ei taatusti saa kiinni. Rahaakin niihin kuluu tasaisena virtana, eikä yllättäviltä menoilta voida säästyä. Mutta eihän se ole mitään verrattuna siihen rakkauteen, jonka niiltä kaiken vaivan vastineeksi saa.

Aviopuolisot tuntuvat nykyään olevan toista maata. Ne lähtevät vaihtoon paljon helpommin, eikä siihen vaadita vararikon partaalle ajavia eläinlääkärilaskuja, vahinkopissoja ja naapurin kollin kanssa tappelemista. Riittää, että rakkaus loppuu, kun "homma ei toimi". Vaan loppuisiko se, jos käyttäisimme rakkautemme hoivaamiseen arjessa yhtä paljon aikaa kuin vaikkapa juuri lemmikkien hoitoon? Tai salilla käymiseen, kokkailuun, käsitöihin ja ystävän kanssa kuulumisten vaihtamiseen? Ehdottaisinkin, että vihkikaavaan lisättäisiin rakastamisen ja uskollisuuden lisäksi myös lupaus rakkauden hoivaamisesta, hellimisestä, paikkaamisesta ja tarvittaessa myös elvyttämisestä. Eihän mikään elävä pysy hengissä ilman hoitoa?

Mielestäni Kaaro osuu täysin oikeaan todetessaan, että rakkautemme ajan myötä kohdistuu siihen, mitä hoivaamme. Ja ehkä silloin vaivannäöstä tuleekin tarve meille itsellemme. Erich Frommin sanoin: "Epäkypsä rakkaus sanoo: rakastan sinua, koska tarvitsen sinua. Kypsä rakkaus sanoo: tarvitsen sinua, koska rakastan sinua."


Rakkaudentäyteistä lauantaita!



Ihanaa lauantaita ja erityisen ihanaa päivää kaikille niille, joiden rakkautta tänään juhlitaan! Muistakaa rakastaa hölmösti, hupsuilla ilmeillä ja vatsat kippuralla nauraen, sillä onhan se aika hassu juttu. Tämä rakkaus nimittäin.

Kesäkuun tuoksuvat syreenit





Kuka ikinä onkaan pihaamme syreenit joskus aikoinaan istuttanut, sitä kiittäisin ja suuresti. Neliskanttisen tonttimme jokaista seinustaa rajaa nimittäin kesäkuun alussa upeasti kukkivat syreenit. Myös kotikujaamme reunustavat sinitaivasta kohti kohoavat vaaleanliilat syreenit kuin pumpulipilvet. Äitinikin jo kerran totesi, että kujan nimen kuuluisi olla Syreenikuja. 

Ja se tuoksu! Erityisesti iltavuorosta saapuessa saa pihalla vastaan huumaavan syreenintuoksun, joka usein leijailee sisään myös avonaisista ikkunoista. Syreenintuoksussa onkin jotain aivan erityistä ja mystistä. Yksi nuuhkaisu ihanaa kukintoa pyyhkäisee mieleen salaiset puutarhat, Jane Austenin romanttiset tarinat ja rakastuneiden suudelmat. Olenkin rakastanut tuota tuoksua lapsesta saakka. Muistan pienenä tyttönä kotikylän kaupparakennuksen kupeessa kasvaneen syreenin, jota oli ihan pakko jäädä nuuhkimaan sen kukkiessa. Syreenien kukinta onkin yksi kesän ensimmäisistä ja odotetuimmista tapahtumista puutarhassa. 




Minä en taidakaan olla ainoa, joka rakastaa syreenintuoksua. Tämä pörröinen vieras on ainakin ihan kukintojen lumoissa. 



Kesäinen Naantali

Sunnuntai oli meille aika poikkeuksellinen. Molemmilla oli vapaata, aurinko paistoi, eikä meillä ollut sovittua menoa minnekään. Mitä luksusta! Nukuimme siis pitkään ja suuntasimme päivällä kohti Naantalia. Noloa myöntää, mutta en ole kiertänyt Naantalin vanhaa kaupunkia, pikkuisia katuja ja puoteja siitäkään huolimatta, että olen jopa yhden kesän käynyt Naantalissa töissä. Onneksi asia on nyt korjattu ja ihastuinkin vanhan kaupungin kujiin ikihyviksi. Harmittaa vain, etten ole aiemmin ymmärtänyt viettää kesäpäivää Naantalia kiertäen.

Naantalin ranta oli vilkkaampi ja jäätelöäkin sai ihanasta pikkuisesta kioskista jonottaa vartin. Onneksi ei ollut kiire minnekään ja jonottaessa saattoi ihailla vaikka merellä lipuvia veneitä. Vanhoilla kaduilla kauniita rakennuksia sen sijaan sai ihastella aika lailla itsekseen, vaikka muutama avoinna oleva puotikin löydettiin. Tässä joitakin tunnelmakuvia.








Joka kolmas talo tuntui olevan suloisesti vinksallaan ja vanhaan tapaan monet pihoista ovat edelleen aitojen reunustamat. Avoimista porteista kurkistaessa huomaa sekä pihojen että ravintoloiden terassien olevan kauniisti laitettuja. Erityisesti kiveykset, kuluneet terrakottaruukut ja portinpieliä kiipeilevät köynnökset olivat minun mieleeni.







Kyllä Naantali on syystä kesäkaupunki. Jos matka siis vie Turkuun päin, kannattaa ehdottomasti koukkaista Naantalin kautta. Vanhan kaupungin lisäksi Naantalista löytyy kaunista luontoa, golf- ja kylpylämahdollisuuksia, Muumimaailman ja Väskin saaret, Emma Teatteri sekä eläväinen ilmapiiri. Todellinen rannikon helmi!

Grillijuhlien kesäherkkuja

Viime lauantaina puutarhamme täyttyi auringonpaisteesta ja naurusta, kun kauan odotettuja grillijuhlia päästiin viettämään kauniissa säässä. Pihan vaatimat valmistelut pitivätkin minut tehokkaasti pois blogien parista, mutta lopputulos oli sen arvoinen. Nämä eivät varmasti jää ainoiksi puutarhajuhliksemme. 




Grilliherkkujen jälkeen pääsimme täyttämään vatsamme tekemilläni kakuilla. Mangotäytekakku ja mansikkajuustokakku tekivätkin kauppansa. Ricottajuustoa ja Philadelpiaa sisältänyt mansikkainen juustokakku veti näistä kahdesta kuitenkin pidemmän korren. Sateenvarjojalavan varjoon katettu vanhoista laudoista rakennettu pöytä toimitti tarjoilupöydän virkaa.








Seuraavia kesäjuhlia odotellessa!