Kuikuttava enkelimme

Olen jo pari päivää vältellyt tämän postauksen kirjoittamista tietämättä oikein mitä edes haluan sanoa. Haluan tämän blogin tuovan iloa sekä omaan että muiden muiden elämään, mutta ikävä kyllä arki ei ole aina täynnä iloa ja hauskuutta. Toisinaan se tuo mukanaan surua. 

Tällä viikolla meidän rakas pieni Nuppu-marsumme sairastui. Eläinlääkäriasemalla suoritettu tehohoitokaan ei enää voinut tuoda kuikuttajaamme takaisin voimiinsa ja niin ystävämme nukkui pois jättäen kokoaan suuremman aukon sydämiimme ja kotiimme. Eniten ystäväänsä jäi kaipaamaan varmasti Make-marsu.




Useat itkut on jo ehditty itkeä, mutta uskallan silti väittää, että päällimmäisenä tunteena yli surun ja tuskan on kuitenkin kiitollisuus. Miten niin pieni ja hupaisa eläin voikin tuoda niin paljon iloa, riemua ja naurua elämään? Nuppu ei ollut varsinainen sylimarsu, mutta sen pulppuileva ja terhakka persoonallisuus riitti tekemään siitä ihanan lemmikin. Kuinka monta kertaa Nupun kanssa saikaan keskustella siitä oliko ruoka-aika vai ei (Nuppu ilmoitti aina kovalla käheällä kiljunnalla, että nyt ruokaa pöytään ja sassiin) ja miten monta kertaa salaa seurasin, kun Nuppu hellästi suukotti Makea... Ja miten ontolto koti nyt vaikuttaa, kun kuikuttajia onkin enää vain yksi.

Olisi ollut helpompaa jättää oma suru kirjaamatta tänne blogipostausten virtaan, mutta mielestäni Nupun elämä ansaitsee tulla huomioiduksi. Lemmikeistä pienimmilläkin on aina paikkansa omistajien sydämissä ja erityisesti Nupun tapauksessa tuota paikkaa vaalitaan ja hellitään rakkaudella.


Nuku rauhassa
Nuppu,
maailman kaunein pieni marsu.

Kiitos jokaisesta kuikutuksesta,
iloisesta pukituksesta ja hupsusta tempauksesta.


Olkoon tämä meille muistutuksena siitä, että pienimmälläkin on kyky koskettaa sydäntä ja saada se nauramaan, jos vain annamme sille mahdollisuuden. Nautitaan siis rakkaistamme, pienistä ja vähän isommista.

7 kommenttia

  1. Olen pahoillani! Jokainen, pieninkin, elävä olento tässä maailmassa voi jättää sydämeen jotain niin suurta. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista kommenteistanne. <3

    VastaaPoista
  3. :( Olen surullinen puolestanne. Luopuminen on kovin raskasta. Meillä menetettiin kesän alussa lemmikkioravamme Otus, joka jätti ikuisen jäljen sydämeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. :( Suru ei kyllä ole yhtään pienempi, vaikka lemmikki olisi piskuinen ollutkin.

      Poista
  4. Blogissa voi ja saa jakaa ilot sekä surut. Ne kaikki kuuluvat elämään. Todella ikävä kuulla teidän menetyksestä; lemmikkieläimet on aina perheenjäseniä <3

    VastaaPoista