Sininen hetki

Käsi ylös, kuinka monen alkoi otsikon luettuaan tehdä mieli Fazerin sinistä? Suklaasta ei nyt kuitenkaan ole tänään kysymys, vaan ihan toisen sinisen himosta. Siis sen värin.

Olen aika nirso värien suhteen. Minulla on monta inhokkiväriä, joita ei näy kodissamme tai vaatteissani. Murretut värit sulatan paljon paremmin kuin kirkkaat ja räikeät värit. Pehmeät valkoinen ja harmaa, ruskean eri sävyt, lempeä roosa ja jopa vahva musta ovat sellaiset värit, joiden puoleen taivun kerrasta toiseen. Siksi tuntuukin hassulta, että keittiöömme on ihan tietoisesti rantautunut sinisen invaasio.

Viimeisin sininen ostos on pieni matto keittiön ovella. Denimkuteen sekaan punoutuva juutti pehmentää pikkumaton ilmettä ja tekee siitä sopivamman vanhan talon keittiöön. Farkkukangas ei ole mikään lempparimatskuni, joten mieltymys tähän mattoon yllätti itsenikin.






Blogissa pariin kertaan vilahtanut englantilainen teeastiasto sen sijaan oli ihastus ensi silmäyksellä. Ostin netistä myyjältä ensin teeastiaston, jota myöhemmin täydensin saman myyjän tarjoamilla pikkukulhoilla. Hauskan sattuman kautta meille päätyivät myös saman sarjan sokeri- ja suolasirottimet. Olin nimittäin netistä bongannut herttaisen sokeriastian sinisellä tekstillä. Samassa setissä oli myynnissä myös sirottimet. Kuva oli melko pieni, enkä ollut erityisen kiinnostunut sirottimista, mutta halusin sokeriastian ja laitoin myyjälle viestiä. Kun muutaman päivän päästä avasin innoissani saapunutta pakettia, oli leukani loksahtaa auki. Sirottimet kun olivat tismalleen samaa sarjaa teeastiaston kanssa! Mikä tuuri!



Ihania sinisiä löytöjä keittiöömme on siis kertynyt, mutta vieläkään minulle ei ole selvinnyt syytä tälle sinisenkaipuulle. Pikainen googlettelu kertoi sinisen värin edustavan luottamusta, rauhaa, järjestystä, mutta myös masennusta ja surua. Sininen voi myös edistää luovuutta ja kykyä ajatella asioita laajemmassa mittakaavassa. Ota tästä nyt sitten selvää. Vai olisiko kyse sittenkin siitä suklaalevystä?

Millaisia värejä sinä kaipaat ympärillesi?

Kylpyhuonemökötys



Onkohan sellaista sisustajaa olemassakaan, jonka kodista ei löytyisi kiinteitä kalusteita, seinäpintoja tai nurkkia, joiden ulkonäkö ei asujan silmää miellytä? Minä en ainakaan ole sellainen. Yleensä tartun aika nopeasti toimeen ja hoidan häiritsevän jutun tavalla tai toisella esteettisemmäksi, mutta tämän asian kanssa niin ei voi tehdä. Kylppärit.

Miksi, oi miksi edelliset omistajat lykkäsivät seiniin unikkoa ja männynneulasia? Eivät ne nyt häiritsevän räikeät ole, mutta olisivat edes laattaa, jonka voisi halutessaan käsitellä yksiväriseksi. Kylpyhuoneremonttiin en ryhdy, sillä nämä pinnat eivät ole erityisen vanhatkaan ja märkätilojen remppa ei nyt suoraan sanottuna muutenkaan huvita. Tyydyn siis luomaan kylppäreihin spa-tunnelmaa muilla keinoin, kuten lykkäämällä hyllyihin ihania jättikuutiosaippuoita, joita emme raaski käyttää. Ihan pöhköä. Ne vievät ainakin osan huomiosta seinillä uhkaavasti tuijottavista tummasilmäisistä unikoista.

Kai se on hyväksyttävä, että kylpylätunnelmaa saadakseen on pakko lähteä hotelliin. Tuon pikkukylppärin kaamean "järkevän" peilikaappipömpelin vaihdan kyllä kauniiseen puiseen heti kun tilaisuus tulee. Ja valon myös! Mikään ei ole aamulla niin rasittavaa kuin tuijottaa itseään rumasta peilistä kelmeän loisteputken valossa. Miten hehkeä alku päivälle!


Mikä on sinun kotisi ärsytysnurkka?



Marsupaanit kameran edessä



Ajattelin synkeän keskiviikkoiltapäivän (tai siis tiistain, kuten mies äsken huomautti) piristykseksi kuvailla meidän karvapylleröitä ja nostin herrat oikein sohvalle kameran eteen. Manu on kotiutunut jo ihan mainiosti, mutta musta pömpeli sai sen jälleen epäilemään salaliittoteoriaa ja niinpä se kyhjötti epäluuloisen näköisenä pää tyynyyn liimautuneena. Taisi luulla maastoutuvansa jättiturkkeineen hyvinkin meidän pörröiseen sohvatyynyyn. Lopulta uteliaisuus voitti ja Manu uskalsi poseerata sievästi kameralle (joka ei sitten häntä syönytkään).




Make taas on ihan toista maata. Kertokaa hyvät ihmiset, miten saan kuvattua otusta, joka muistuttaa pääasiassa mustaa epämääräisesti ja jatkuvasti liikehtivää tupeeta? Maken pää pyörii kuin hyrrä ja ilmeet ovat sen mukaiset. Oi voi. Todisteeksi voisin lisätä parisenkymmentä kuvaa Manusta... ja blurraantuneesta mustasta läiskästä. Yllä oleva kuva riittää todisteeksi Maken persoonallisista ilmeistä.

Lopulta molemmat saivat kuvailusta tarpeekseen ja kun herkkujakaan ei kovasta kuikutuksesta huolimatta irronnut, päättivät kaverukset sukeltaa viltin alle.




Sinne meni. Vällyjen väliin katosivat ja vain tupsut jäivät näkyviin.


Siis mitä ihmettä? Apua!

Nyt kaipaan neuvoja. Huomasin hetki sitten Bloggerin lukuluetteloon ilmestyneen uuden blogin, jolta on jo luetteloon päivittynyt kaksi blogipäivitystä. Blogi on nimeltään "best rated adjustable dumbbells" ja kirjoittaja IJB2013. En todellakaan ole klikannut itseäni kyseisen blogin lukijaksi ja yritinkin hallinnointipainikkeen kautta käydä klikkaamassa kyseisen blogin poista listaltani - mutta se ei löydy sieltä! Blogi ei siis näy millään listalla, mutta siltä päivittyy kyllä blogikirjoitukset luettelooni. Kääk! Mikä pöpö tämä oikein on ja miten saan sen pois? Onko muilla samaa ongelmaa?

EDIT: En ollutkaan ainoa, joka oli tämän omituisuuden huomannut. Löysin nämä oudot päivitykset  blogista "Nunc scio quid sit amor-Nyt tiedän mitä rakkaus on" ja poistin itseni lukijoista. (Kiitos Saaralle, joka otti blogin nimen talteen. Itse hätäpäissäni en hoksannut ottaa nimeä tai bloggaajan yhteystietoja ylös.) Onko blogin kirjoittaja tietoinen blogissaan tapahtuneesta kaappauksesta? Hänelle olisi hyvä saada sana mahdollisimman pian. Toivottavasti tästä ei ole mitään suurempaa vahinkoa tapahtunut lukijoille tai blogin kirjoittajalle ja kyseinen blogi palaa normaalitilaansa mahdollisimman pian. 


Mutkien kautta mustaksi eli keittiön pintapäivitys




Viimeinkin pääsen esittelemään meidän rempatun keittiömme. Tällä kertaa määritelmä "pientä pintaremonttia" piti kutinsa ja keittiön muutos rajoittui yhden nurkkakaapin purkamiseen, seinien tapetointiin ja katon maalaamiseen.

Remontti aloitettiin kolmisen viikkoa sitten repimällä kaamea jättikaappi keittiön nurkasta. Seuraavaksi revittiin tapetit, maalattiin katto (sillä kattoon asti ulottunut kaappi jätti jälkeensä maalaamattoman läntin) ja tapetoitiin seinät. Olen koko talossa asumamme ajan katsonut karsaasti ihmeellistä ympyräornamenttitapettia, jonka en voi nähdä sopivan rintamamiestalomme henkeen mitenkään päin. Voitte siis kuvitella riemun, kun viimeinkin pääsin vaihtamaan kellertävän tapetin raikkaampaan harmaaraidalliseen. Tapetoimme ensimmäistä kertaa kaksin miehen kanssa, joten homma oli osin vähän jännittävä. Itse olen ollut äitini tapiseerausapurina lapsesta saakka, mutta nyt minun piti myös opettaa tekniikka miehelle. Raidallinen tapetti ei ollut sieltä ihan helpoimmasta päästä, mutta onnistuimme kuitenkin jopa yllättävän hyvin hommassa ja itseluottamus yhteisiin remppataitoihin kasvoi kohisten. Hyvä me!







Suuren kulmakaapin tilalle halusimme vanhan matalamman mieluusti puunvärisen kaapin, joka jättäisi ympärilleen enemmän ilmavuutta. Juuri tämä kaappi oli syynä siihen, miksi huoneen valmistuminen venyi ja venyi. Täydellistä kaappia ei nimittäin ollut helppo löytää. Vanhoja täyspuisia kaappeja löytyi hirveässä ja vielä hirveämmässä kunnossa, lakatulla pinnalla (en tykkää) tai valkoiseksi maalattuna (ei sopinut muutoinkin vaaleaan tilaan). Vähänkään sopivat yksilöt olivat sitten hurjan kaukana tai ihan kiskurihintaisia. Lopulta päädyimme muokkaamaan kaksiosaisen astiakaapin alaosasta itsellemme sopivan. Tässä vaiheessa iski ns. Strömsö-efekti ja asiat menivät ihan päin mäntyä.

Pöytälevyä lukuunottamatta täyspuiseksi luulemamme kaappi olikin myös seinälevyistään jonkin sortin MDF-levyä. Tarkoituksemme oli petsata männynvärinen kaappi hieman tummemmaksi, joten pinnoitetun levyn käsittely meni aikamoiseksi sähläämiseksi. Vesihiomapaperilla ja laimennetulla puuliimalla käsittelykään ei auttanut, vaan petsi lähti pinnasta pienestäkin raapaisusta. Lopulta levyosat päätettiin maalata valkoisiksi. Vetolaatikoista sen sijaan oli tullut todella kauniit petsauksen jälkeen, mutta kaapinovien kanssa olin jälleen sormi suussa, sillä huolimattoman hionnan vuoksi petsi lähti toisella käsittelykerralla kävelemään ja jouduin petsaamaan ovet useaan kertaan. Voitte arvata, etteivät kaapinovien ja vetolaatikoiden pinnat enää sointuneet yhteen. Kun kaappi viimein saatiin kasaan, oli näky kolmivärisyydessään suorastaan surkuhupaisa. Seuraavana päivänä ilmoitin miehelle, että haemme mattamustaa maalia ja maalaamme kaapin sillä.




Onhan se myönnettävä, että nyt kaappi näyttää kauniilta. Ja ennenkaikkea yksiväriseltä. Mustan kaapin kaveriksi hankimme mustan lautashyllyn, johon mies iski ensimmäisenä silmänsä. Lautashyllyyn sain esille ihanan sinikuvioisen englantilaisen teeastiaston sekä keräämäni purkit ja purnukat. Kaapin päälle vielä muutama ihana aarre ja niin on keittiön uusi nurkkaus valmis. Taulu vielä pitäisi saada seinälle, mutta sen aika on myöhemmin. Nyt istun teekuppi kädessä keittiönpöydän ääreen ja nautin työmme tuloksista.




Sateenraikasta torstaita kaikille!

Loppukesää pihalla



Viikonloppuna sain kylään aina yhtä ihanan syysflunssan ja samalla kaikki tälle viikolle suunnittelemani hommat ovat tulleet hoidetuksi puoliteholla. Keittiö saatiin onneksi rempattua ennen kuin jouduin flunssan kouriin, mutta sisustus on sielläkin vielä kesken.

Syysflunssa on ehkä saapunut, mutta syksy ei kuitenkaan ole vielä ihan täydellä voimalla ainakaan meidän puutarhassamme. Koristekaalia ja kanervaa sentään laitoin koriin kuihtuneen pallokrysanteemin tilalle, mutta muuten pihallamme kukkivat edelleen kesäisesti ruusut, daaliat ja kärhöt. Kasvihuoneesta taas saa hakea tomaattia ihan yli oman tarpeen.


Ai miten ihania nuo liilan syvät sävyt!



Osaisitteko vinkata hyviä (ja helppoja) tomaattipainotteisia kasvisruokareseptejä? Täytyyhän nämä ihanat punaiset auringot saada käytettyä. Namskis!



Herra Biedermeier muutti taloon

Parhaat löydöt ovat niitä, jotka tulevat vastaan sattumalta ja täysin odottamatta - ja hyvään hintaan. Meidän viimeviikkoinen seikkailumme Lohjan seudulla johti paikallisen antiikkiliikkeen Katariinan Kammarin ovelle ja siellä kaikkien entisöityjen ja kiiltäväpintaisten vanhojen kalusteiden keskeltä silmäni iskeytyi ihanaan puutuoliin. Meillähän on rakastettu puutuoleja jo pitkään ja uusi ruokapöytämmekin saa kavereikseen vanhat puutuolit (joiden maalaus on edelleen kesken, köh). 




Tämä tuoli on ymmärtääkseni biedermeiertyylinen ja myyjä osasi kertoa sen valmistusajankohdaksi 1910-1915. Kaverihan on jo satavuotias! Hienossa kunnossa tämä on kyllä säilynyt ja kestää isommankin rotkaleen istumista. Olen kylläkin niin tarkka näistä vanhimmista aarteistani, että herra saa kunnian vastaanottaa vieraamme eteisessä, eikä joudu ainakaan toistaiseksi takapuolten alle. 




Tällaisia maalaamattomia aarteita on niin vähän nykyään liikkeellä. Kaikkeen ollaan sotkettu värikkäitä maaleja menneinä vuosikymmeninä tai viimeistään viime vuosien maalaisromantiikkahumussa niiden ihana elävä pinta on peitetty valkoisella. Kyllä minäkin tykkään valkoisesta, mutta mikään ei kyllä voita aidon vanhan puun elävää ja lämmintä pintaa. Kaunis puu tekee myös sisustuksesta lämpimän ja kotoisan.




Katariinan Kammari on muuten tällä viikolla avunnut uuden liikkeensä Turussa Yliopistonkadulla. Kannattaa käydä siellä kääntymässä, sillä myyjä vinkkasi avajaistarjouksista. Itse en ole vielä sinne saakka ehtinyt.



Tiskialtaan reunalta

Tänään teen jotain täysin ennenkuulumatonta ja kirjoitan siivoustarvikkeista tai ainakin sivuutan aihetta. Älkää ihmeessä kuvitelko, että olisin jonkin sortin himosiivooja, sillä sitä en ole. Esteetikkona kuitenkin pidän siisteydestä ja järjestyksestä, joten kaikki edesauttavat toimenpiteet ovat tervetulleita. Siisteyttä kun ei ole aina ihan helppo arjen keskellä ylläpitää. 

Monessa kodissa helposti sotkua ja tavaraa keräävä paikka on keittiön tiskialtaan ympäristö. Itseäni ovat aina häirinneet tiskialtaan ympäristössä roikkuvat tiskirätit, sienet ja pesuaineet, joten tartuin heti sisustuslehdestä bongaamaani ideaan, jossa kaikki altaan laidalla roikkuvat työvälineet ja aineet oli koottu sievään emaliastiaan. Miten söpöä!




Oikeanlaisen emaliastian metsästys ei ollutkaan mikään helppo homma. Kirppiksillä ja vanhan tavaran kaupoissa oli kippoa kuppia ja kattilaa jos jonkinlaisessa värissä ja koossa, mutta ei juuri sellaista, jonka olisin halunnut omaan kotiin. Viime viikolla kiertelimme vanhan tavaran liikkeitä Lohjalla ja sattuman kaupalla päädyimme Josefiinan Aittaan, josta tämä kuviollinen astia tarttui mukaan. Pieni vanhan tavaran puoti pursuili muutakin kuppia, kippoa ja purkkia, joten jos olet tämän tai ensi viikon aikana suuntaamassa Lohjalle, on tämä kesäpaikka käymisen arvoinen.

Ostamani astia osoittautui paitsi herttaiseksi väriläiskäksi keittiöömme myös yhtä käytännölliseksi kuin olin toivonut. Rättiin ja puhdistusaineeseen tulee tartuttua helpommin, kun välineet ovat käden ulottuvilla ja pois tiskialtaan reunalta. Olen myös selkeästi altistunut Jovelan tuvan ihanille punasävyille, sillä aiemmin en olisi punaista kippoa vilkaissut kahta kertaa. Ehkäpä pieni ripaus väriä piristää myös siivouspuuhia.




Arkiset siivousasiat sopivatkin hyvin tähän päivään, sillä nyt on kuulkaas kesälomat tältä vuodelta lomailtu ja tänään on kipitettävä jälleen töihin katse suunnattuna syksyä kohti. Sinne se kesä taisi mennä...

Kauneus on suhteellista

Kauneus on suhteellista. 
Ei mulla muuta.


Vuoden 1952 Seura kirppislöytö Liedon Asemalta.

Hääpäiväyllätys: Miniloma Tallinnassa

Nyt palataan ajassa taaksepäin kaksi viikkoa. Oli aikainen sunnuntaiaamu hääpäivänämme ja kehotin unenpöpperöisen mieheni autoon odottamaan, kun itse vielä tein viime hetken valmisteluja (lue: pakkasin hullussa kiireessä vielä hammasharjat ja muut matkakassiin, jonka kiikutin vaivihkaa auton takakonttiin.) Ja niin matka alkoi. Mies oli täpinöissään ja minua nauratti, vaikka uni olisikin vielä painanut silmiä.

Puolessa välissä matkaa pysähdyimme syömään aamupalaa. Tämä oli minulle myös oiva tilaisuus paljastaa kauan arvuuteltu hääpäiväyllätys. Mieheltä meinasikin jäädä kaakaot juomatta, kun tyrkkäsin nenän eteen Tallinnan matkaoppaan (olihan sentään paperihääpäivä). Jonkin aikaa hän ei saanutkaan suustaan muuta kuin kysymyksiä. Siis oikeesti? Tallinnaan? Nyt vai? Onko passi mukana? Onko hänellä vaihtovaatteita? Kuka hoitaa marsua? Siis OIKEESTI ollaan menossa Tallinnaan? Onneksi minulla oli vastaukset valmiina kaikkiin kysymyksiin ja matkaa päästiin jatkamaan molemmilla hymyt korvissa. Sinne Tallinnaan nimittäin ja vieläpä ihan oikeasti!




Minilomamme naapurimaahan oli aivan ihana. Molempien lomat olivat juuri alkaneet ja pääsimme sukeltamaan suoraan lomafiiliksiin. Olin varannut meille yhdeksi yöksi huoneen mahtavasta Cru Hotelista, jota voin lämpimästi suositella. Pieni intiimi hotelli vanhan kaupungin sydämessä istui kuin nakutettu meidän makuumme ja kaunis rustiikkia henkivä huone kruunasi hääpäiväyllätyksen. 

Vietimme kaksi päivää kuljeskellen Tallinnan katuja, ihastellen vanhan kaupungin loputonta kauneutta, herkutellen suklaapuodin herkuilla ja tehden pikku ostoksia kotiin ja lahjaksi. Tallinna taitaa olla suomalaisille aika kulunut matkakohde, mutta meille kaupunki tarjosi ihanasti romantiikkaa ja kahdenkeskistä aikaa. Aina ei siis tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, kun kaipaa romanttiselle minilomalle.




Sainpa minäkin toiveeni mukaisesti ensimmäiseksi hääpäivälahjakseni sormuksen ja voi miten nätti se onkaan. Onneksi tuo mies tuntee makuni - joskus jopa paremmin kuin minä itse! Kaiken kaikkiaan ensimmäinen hääpäivämme oli mitä täydellisin ja pujotan sen muistojen helminauhaan muiden tärkeiden yhteisten hetkien joukkoon. Eivät kaikki hääpäivät varmasti tule olemaan näin erityisiä ja suunnitelmallisesti järjestettyjä, mutta tällä tavalla oli ainakin hyvä aloittaa.




Paljon rakkautta tähän viikkoon teille kaikille!