Pikkuinen hylly pikkutirpalle

Kuistieteinen on ollut meille koko talossa asumisen ajan omanlaisensa murheenkryyni. Tila on pieni, mutta sinne pitäisi mahtua paljon tavaraa ja lisäksi siellä tapahtuu päivittäin paljon. Läpikulkutilana se ei kuitenkaan saa olla ahdas. Jonkinlainen ratkaisu tähän ollaan nyt suunniteltu, mutta katsotaan milloin saamme sen toteutettua. Halusin kuitenkin piristää tilaa jotenkin ja niinpä kokosin ja petsasin pikkuruisen hyllykön oven viereen. Hyllylle pääsivät asumaan kodinonni sekä ulkokuistilta sisälle siirtynyt pikkulintu. 




Nuo pikkulinnut ovat muuten siitä jänniä, että väitin joskus, etten kerää mitään. Sitten hoksasin, että näitä erilaisia koristepikkulintuja on kertynyt kotiin siinä määrin, että kai tätä voi jo keräilyksi kutsua. Noh, blogin nimikin jo varmasti paljastaa, että pienet lintuset ovat lähellä sydäntäni.

Oletko sinä joskus huomaamattasi keräillyt jotain?

Pumpulia

Lokakuu vaihtuu pian marraskuuksi ja sen kyllä huomaa. Aamuisin saa suorastaan raastaa itsensä ylös sängystä ja sadepäivien välissä hetken aikaa paistava aurinko tuntuu lähes ihmeeltä. Ei siis yhtään kummastuta, että ihastuin näihin herttaisiin koristepuuvilloihin, jotka löysivät paikkansa keittiöstä. Kaikki suloinen, valkoinen ja pehmeä vetää ihmeellisesti puoleensa harmauden keskellä. Lumikin saisi jo sataa tämän ihanan puuvillapumpulin lailla maahan. Voi miten se tekisikään ihmeitä tälle synkkyydelle. (Olenkohan vähän syyssynkistelyn kourissa, kun taas tästä samasta valittelen...)





Myös aiemmassa postauksessa kaveria etsinyt keittiövaaka sai nyt kumppanin. Päärynä päätyi arvoiselle paikalleen ja vaaka osoittaa sen elopainon luultavasti aika virheellisesti alakanttiin. Kukapa ei sellaista vaakaa haluaisi myös itselleen.



Pehmoisen pumpulista keskiviikkoa! Muistakaahan pistää nenänne ulos aina, kun aurinko pilvien raosta pilkottaa! 

Läpi repaleisen lokakuun

Sinne meni kaunein syksy vuosiin ja jätti tilalleen litistyneitä märkiä lehtiä, alastomat puut, raskaana roikkuvat pilvet ja läpitunkevan kosteuden. Ei ihme, ettei ole tullut juuri valokuvattuakaan, kun jotain kaunista saa oikein etsimällä etsiä. Tai sitten olen ollut niin keskittynyt unelmointiin ja unelmien toteuttamiseen, ettei niistä kirjoittamiseen ole jäänyt aikaa. Aikaansaannokset elämässä kun yleensä heijastuvat hiljaisuutena blogimaailmassa.

Synkeään aamuun on sentään aina helpompi herätä, kun päivää on ilostuttamassa tämä kaveri. 12-vuotiaaksi koiraksi Puppe on kovin leikkisä, vaikka hepulispurtteja ei ole enää vuosiin nähtykään. Lelut sentään saavat kyytiä ja matot juostaan rullalle. Lenkkien jälkeen vaan on kova työ saada herran tassut ja turkki puhtaaksi. Kuraa on nyt joka paikassa ja pitkä pörröinen turkki imaisee sisäänsä kaiken tassuista lentävän liejun. Tässä siis yksi ilonaihe lyhytkarvaisten koirien omistajille. Meidän eteinen on siivottava päivittäin tämän kuraturkin ravistellessa kuivuneet hiekat lattialle ja matoille.




Vaan ei pidä antaa synkkyydelle sijaa. Meillä suunnitellaan jo kovaa vauhtia ensi kuussa järjestettäviä pikkujouluja. Kummasti tuo valoa omaankin mieleen, kun ei tarvitse jouluun saakka odottaa tunnelmallisten juhlien järjestämistä. Siitä tulikin mieleeni, tänään on tasan kaksi kuukautta jouluun! Hmm, joko kohta voisi laittaa jouluvaloja esille? Vai onko joku jo kenties näin pitkälle valmisteluissaan ehtinyt?

Huomenna ompi jälleen perjantai. Oikein mukavaa ja mahdollisimman aurinkoista viikonvaihdetta!

Tyynyjen uusi vuodenaika



Hei hei, vaaleanpunaiset hörselötyynynpäälliset ja tervetuloa pakkaset, neuleet ja pörrösukat! Meillä päivitettiin sohva lähestyvään talveen sopivammaksi viime vuonna hankituilla neulekuviotyynynpäällisillä sekä uusilla pehmoisilla löydöillä. Tämä napeilla varustettu muhkea palmikkotyyny oli välitön ihastuksen kohde!




Polyesteri ei ehkä ole keinotekoisuudessaan lempimateriaalini, mutta nämä pehmeääkin pehmoisemmat pörrötyynyt ovat kyllä ihan huippuihania. Ne eivät ole karheita ja kutiavia, vaan vilpoisia ja sileitä käden alla. Melkein kuin nallekarhuja!




Sohvan vieressä nököttävä sivupöytä sai myös päivityksen. Ihastelin tätä kehystä Pentikin liikkeessä, mutten raaskinut sitä ostaa. Hyvä niin, sillä löysin 3+1 -päiviltä saman kehyksen lähes puoleen hintaan. Arvaatte varmaan, miten iloinen olin. Kehysten kangasreunus sopii täydellisesti yksin sohvan kanssa, joten paikka uudelle ostokselle oli ihan itsestäänselvyys.



Nyt saa pakkasetkin tulla!
Joko teidän sisustuksenne on siirtynyt uuteen vuodenaikaan?

Paikkaansa etsivät

Rakastan kauniita vanhoja esineitä, mutta nykyään olen oppinut tarkemmaksi ostosvalintoja tehdessäni. Olen hyvin hintatietoinen ja mietin jokaisen hankinnan kohdalla ostoksen sopivuutta kotiimme pitkällä tähtäimellä. Jokainen kaunis esine ei istu meidän tyyliimme ja kotiimme. Toisaalta erityisen ihanan esineen kohdalla voin tarttua hyvään tarjoukseen, vaikka kyseistä tavaraa en olisi varsinaisesti etsinytkään. Joskus taas esineillä menee aikansa kotiutua, kuten näillä kolmella ihanuudella...

Tämän myyjän mukaan lähes satavuotiaan ihanan hatturasian löysin netistä. Kauppa käy netin ihmeellisessä maailmassa usein niin nopeasti, että monet ihanuudet on napattu nenäni edestä. En siis ollut uskoa hyvää tuuriani, kun sain tämän löydön omakseni. Terävä musta väri sopii täydellisesti yksityiskohdaksi kotiimme, mutta varsinaista käyttötarkoitusta sille emme ole vielä keksineet. Rasiassa on sisällä vielä pahviset hatunkannattimet, joten ihan mitä tahansa sinne ei voi edes laittaa. Toisaalta hatturasia on kaunis myös näin, katseen vangitsevana koriste-esineenä, jota on kaunis katsella.





Toinen löytö on metallinen vanha vaaka, jonka pahvista versiota olin ihaillut pitkään vanhan tavaran liikkeessä. Tuon pahvisen version hinta oli kuitenkin omalle kukkarolle sen verran korkea, etten raaskinut sitä ostaa. Olikin iloinen yllätys löytää samanlainen vaaka metallisena (ja reilusti edullisempana) Lohjalta Josefiinan Aitasta. Tämä oli selkeästi tulossa meille.




Vaa'alle oli paikkakin valmiina. Tiesin haluavani sellaisen keittiön kaapin päälle. Ajatuksena oli sijoittaa vaa'an päälle lankaköynnös, mutta ruukkuineen köynnös painaa niin paljon, ettei ajatus ole käytännöllinen tai edes esteettinen. Toistaiseksi vaaka näyttää siis hieman orvolta vailla mitään "punnittavaa".




Viimeinen löytö on armeijan vanha Punaisen Ristin laatikko. Bongasin tämän Pilipalipajan ylähyllyltä, jonne se oli nostettu "ei myynnissä" -lappu kyljessään. Kaupan ihana omistaja näki kuitenkin ihastuksemme ja hän myi laatikon erittäin hyvään hintaan meille. Olimme miehen kanssa molemmat aivan täpinöissämme, sillä keksimme laatikolle säilytysmahdollisuuksia vähän joka lähtöön. Emme ole vieläkään osanneet päättää mikä tarkoitus ja paikka laatikolle olisi paras, sillä haluaisimme sen ehdottomasti näkyvälle paikalle.




Katsotaan millaisiin paikkoihin ihanuudet löytävät. Se on aivan varma juttu, että nämä ovat saapuneet jäädäkseen, vaikka eivät olekaan ihan vielä kotiutuneet. Sitä odotellessa olen päättänyt olla sortumatta muihin heräteostoksiin. Ainakin hetken.

Elämänfilosofiaa

Viime päivien aikana enemmän kuin yksi teksti, elämänohje ja runo on kolahtanut ja saanut aikaan jonkinlaisen käännöksen ajattelutavassani. Yksi englanninkielinen lausahdus oli niin osuva, että päätin kääntää sen (hieman vapaamuotoisesti) suomeksi ja tein siitä taulun. 




Omien valintojen kautta elämiseen ei saa suhtautua nöyristellen ja selitellen. Valintojaan tulee kunnioittaa, rakastaa ja arvostaa, kunnes arvostelijoiden nyrpistely ja närkästynyt mutina häipyy taustameluksi.

Miksi? Minkä takia? Miksei? Milloin? Joko? Me emme ole velvollisia tekemään tiliä valinnoistamme, sillä selittelyn hetkellä tulemme itsekin kyseenalaistaneeksemme polkumme. Muiden hyväksynnän kaipaamisesta luopuminen ei ole helppoa, mutta omien valintojen avoin rakastaminen on ensimmäinen askel tiellä sitä kohti.

Viimeisenä jaan blogeissa elämään lähteneen runon vuodelta 1927. Itse bongasin tekstin Jovelan Johannan blogista, joka taas oli törmännyt siihen Puusuutarin blogista. Kyseessä on Max Ehrmannin Desiderata, jonka lähes sata vuotta sitten kirjoitetut elämännuorat puhuttelevat vielä tämänkin päivän ihmistä lempeän ohjailevasti. Ollaan armollisia itselle ja muille.


Desiderata

Kulje tyynenä melun ja kiireen keskellä
ja muista mikä rauha onkaan hiljaisuudessa.
Pysyttele hyvissä väleissä kaikkien kanssa
niin pitkään kuin se alistumatta on mahdollista.
Puhu totuudesta hiljaa ja selkeästi
ja kuuntele toisia, sillä kaikilla on tarinansa.

Karta äänekkäitä ja riidanhaluisia,
sillä he ovat kiusana hengellesi.
Jos vertaat itseäsi muihin,
niin älä tule turhamaiseksi tai katkeraksi,
sillä aina on ja tulee olemaan suurempia,
ja pienempiä persoonallisuuksia kuin sinä.

Iloitse suorituksistasi
samoin kuin suunnitelmistasi.
Ole kiinnostunut omasta urastasi,
vaikka se olisi vähäpätöinenkin.
Se on kuitenkin vankka kiinnekohta
ajan vaihtelevissa kohtaloissa.

Ole varovainen liikeasioissa,
sillä maailma on kieroutta täynnä.
Älä silti sulje silmiäsi hyveiltä.
Monet ponnistelevat korkeisiin päämääriin
ja elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi, äläkä pelkää olla hellä.
Älä suhtaudu kyynisesti rakkauteen,
sillä kaikkien arkipäiväisen roudan keskeltä
se nousee kuin ruoho - tuoreena joka kevät.

Ota opiksesi vuosien neuvot
ja luovu sopuisasti nuoruuden leikeistä.
Paljon turhaa pelkoa syntyy väsymyksessä
ja yksinäisyydessä.

Ole sovussa luojasi kanssa,
millaiseksi hänet sitten kuvitteletkin.
Ole sovussa sielusi kanssa,
olkoot ponnistelusi ja toiveesi mitkä tahansa.

Maailmassa on paljon petosta, riistoa
ja särkyneitä unelmia,
mutta se on sittenkin Kaunis Maailma.


- Max Ehrmann -