Hää- ja juhlapalvelu Sarandia - Askel yrittäjän arkeen

Minä täällä taas.

Melkein tunnen syyllisyyttä siitä, että olen jättänyt Villi Varpusen ihan oman onnensa nojaan pariksi kuukaudeksi, mutta kaikelle on syynsä. Tänään painoin viimein julkaise-nappia yritykseni nettisivuilla ja samalla tulin toteuttaneeksi pitkäaikaisen yrittäjyyshaaveeni, joka kasvanut pienestä hennosta unelmansiemenestä ja jalostunut hattaraisesta toiveesta ihan oikeaksi tavoitteeksi viimeisen kahden vuoden aikana. 





Päivätyön ohella pystytetty yritys on vaatinut erityisesti henkistä ja ajallista panostusta, joka on tullut jyränneeksi myös joidenkin muiden asioiden yli. Yhtenä näistä on mainittava tämä kodin elämää tallentava blogi, joka jatkossa pääsee toivon mukaan taas parrasvaloihin. Rehellisesti sanottuna viimeisen puolen vuoden aikana sisustustyynyt, kynttilät ja matot eivät ole olleet suurimpia mielenkiintoni kohteita. Vasta nyt olen löytänyt mielenkiintoa suodakseni ajatuksia niillekin.




Pyöritän yritystäni kotoa käsin, joten ei ehkä ole yllättävää, että uuden vaihteen iskeminen silmään on aiheuttanut uusi vaatimuksia myös kodille. Hassulla tavalla siis yritys, joka jokin aika sitten vei ajan ja energian sisustukseen liittyviltä asioilta onkin nyt se syy, joka saa ajatukset taas kääntymään kodin kunnostamiseen. En osannut ennen juuri kaivata lisää varastointitilaa tai kodinhoitohuonetta, mutta voi himpura, nyt moiset luksukset olisivat hurraamisen arvoisia. Onneksi perheestä löytyy ihanaa porukkaa, joka ojentaa auttavan kätensä (sekä sahansa, sirkkelinsä ja ylimääräiset pattinkinsa), jotta pienestä kodistamme saataisin jälleen asteen verran käytännöllisempi. 



Kuvat Hää- ja juhlapalvelu Sarandia  


Muutoksen tuulia on varmasti tulossa lisää ja niistä päivittelen taatusti tänne blogiin. Nyt kuitenkin hengähdän syvään ja kiipeän saunanlauteille nauttimaan kiitollisena yhdestä elämän suurimmista iloista - rohkeudesta toteuttaa unelma sekä ihmisistä ympärillä, jotka osaltaan tekevät sen kaiken mahdolliseksi. Jukka Pojan myötä toivon jokaiselle riemua ja rohkeutta kuunnella omaa potentiaaliaan.  

Reunan yli nojaten
Tyhjyyttä halaten
Rakkautta tuhlaten
Sydäntäsi avaten
Vitutusta uhmaten
Karsinasta karaten
Seuraava leveli on just sua varten