Juhannus

Vähän myöhässä tulen juhannusta toivottelemaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Viikonloppu sujui harvinaisen rennolla otteella. Perjantaina ohjelmassa oli jo aamupäivällä ratsastustunti sateessa. Onneksi oli sen verran reipas tunti, ettei kylmä ehtinyt taatusti takin alle hiipiä. Kotona söimme hyvin, katsoimme elokuvan, otimme pitkät päikkärit ja illalla hipsimme juhannussaunaan. 

Juhannuspäivänä sukuloimme ja söimme jälleen hyvin. Kävimme myös auttamassa lammen puhdistamisessa, mikä osoittautui hyvinkin hauskaksi aktiviteetiksi. Minä muistelin ruostuneita soututaitojani ja mies heilui kyydissäni viikatteen kanssa. Illaksi lämpesi savusauna, jonka lempeistä löylyistä pääsin nauttimaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Saunan ikkunasta kurkkivat kukkivat juhannusruusut, saaviin sekoittamani pesuvesi oli juuri täydellisen lämpöistä ja ulkona vilvoitellessa katse sai levätä lainehtivalla viljapellolla. Voitte kuvitella, että saunapolkua hipsiessä olo oli kepeä kuin pienellä tyttösellä. 




Aamulla heräsimme hirvittävään ukkosmyrskyyn, joka sai koko talon tärisemään jyrähdysten voimasta. Sähköt räpsyivät ja maata ruoskivat rakeet onnistuivat rikkomaan jopa puutarhan kasveja. Maakin jäi niiden jäljiltä paikoitellen valkeaksi. Rauhallinen juhannus sai siis melko dramaattisen päätöksen ja sunnuntai sujuikin sitten arkisen sateisissa merkeissä.

Missä onni asuu?

Olen pohdiskellut onnellisuutta viime aikoina jostain syystä erityisen paljon. Jovelan Johannan ihana postaus kaatoi vain lisää vettä myllyyn. Aito pröystäilemätön onni on kuin hymy, joka kulkee nettipiuhojakin pitkin. Jovelan Johannan kyky nauttia pienistä onnenmurusista on jotain, mikä jokaisen olisi syytä oppia. Useammin kuitenkin tuntuu siltä, että asiat jotka puuttuvat tai jotka tavalla tai toisella menevät mönkään vaikuttavat enemmän siihen, miten elämisen arjessa kokee. Kaipauksessa eläminen voi olla kovin kuluttavaa. Kyllähän sen tietää, ettei kaikkea voi saada, mutta unelmiaan ei voi sensuroida ja toisinaan niiden hiljentäminen tekee niistä jopa äänekkäämpiä. 



ln New York, you're always looking for a job, a boyfriend or an apartment.
Let's say you have two out of three and they're fabulous.
Why do we let the thing we don't have
affect how we feel about all the things we do have?
Why does one minus a plus one feel like it adds up to zero?

Sex and the City


Taitava ihminen osaa olla onnellinen missä tahansa elämäntilanteessa, mutta minun on pakko myöntää, etten itse moista elämän taituria tunne. Tuollaista taitoa kun ei opita hetkessä, eikä aina edes yhden elämän aikana. Tyytyväisiä ihmisiä tunnen toki, mutta kyllä heidänkin onnellisuutensa on riippuvainen tietyistä reunaehdoista, jotka päivittäin täyttyvät. Mistä onnellisuus sitten on riippuvainen? Oikeasta paikasta, oikeasta seurasta, turvallisuudesta, seikkailuista vai taloudellisesta vakaudesta? 

Olin sunnuntaina ratsastustunnilla mieheni kanssa. Opettaja oli mahtavan hyvä, hevoset olivat mahtavan hienoja ja me olimme mahtavan taitavia. Annettujen tehtävien suoritukset paranivat jokaisella harjoituksella ja niitä vaikeutettiin tunnin loppua kohden. Ratsastusta vähemmän harrastanut mieskin suoriutui niin taitavasti, että tunsin ilonsekaista ylpeyttä seuratessani sivusilmällä hänen ratsastustaan. Sä olet loistava!

Tuo yksi ratsastustunti teki minut aivan suunnattoman onnelliseksi ja vain sen ajatteleminen saa vielä tänäänkin lempeän kutkutuksen tuntumaan vatsanpohjassa. Tätä haluan lisää. Tuota onnistumisentunnetta, riemua ja hikisille ohimoille liimautuneita hiuksia kypärän alla. Kumppanina hevonen, jonka vanhan kilparatsun sydän syttyy kipinöimään, kun päästään tekemisen makuun. Miten onnelliseksi se voikaan pienen ihmisen tehdä. 

Olenkin yhä vakuuttuneempi siitä, että onnellisuus tulee tekemisestä. Jos ajattelen viime aikaisia onnenhetkiäni, ne ovat kaikki liittyneet tekemisiini. Ratsastukset, asiakastilausten suunnittelu ja tekeminen, miehen houkutteleminen leikkipuistoon kesken lenkin ja keinulaudalla keinuminen niin että vatsasta kouraisee. Puutarhajyrsimen kärryillä köröttely riemusta kiljuen kesäsateen ropistessa niskaan. 

Koostuuko onni sittenkin niistä pienistä ohikiitävistä hetkistä, jotka tulevat luokse tekemällä, elämällä? Hetkistä, jotka pitävät sielun kylläisenä seuraavaan onnenhetkeen saakka ja saavat unohtamaan ne asiat, jotka eivät ottaneet tuulta alleen tai menivät kertakaikkiaan mönkään?  Vanha sanontakin sanoo, ettei onni tule etsien, vaan eläen. Jos se on onnellisuuden salaisuus, minä tiedän mitä tehdä. Pitää vain elää vähän enemmän. 



Love what you do and do what you love. Don't listen to anyone else who tells you not to do it. You do what you want, what you love. Imagination should be the center of your life.
Ray Bradbury





  


Sinun kanssasi olen kotona

Suunnittelin viime viikonloppuna kaveripariskunnalle onnittelukortin tupareihin. Yksinkertaisessa tekstissä on paljon voimaa. Se muistutti myös itseäni siitä, että vaikka emme aina tiedä minne olemme matkalla ja mistä löydämme oman lahdelmamme, on tärkein kuitenkin aina vierellä. Sinun kanssasi olen kotona, silloinkin kun matka on kesken ja kompassi pyörii päättömästi. 




Lisää suunnittelutöitäni voit nähdä Sarandian kotisivuilla ja Projektina häät -blogissa.

Kesäkuussa kuistilla

Puutarhan perennat eivät ole vielä innostuneet kunnolla kukkimaan ja tulppaanitkin ovat nuupahtaneet aikaa sitten. Kuistilla sen sijaan on värikästä elämää lähinnä kesäkukkien muodossa. Sen suojissa elävät sulassa sovussa orvokit, daaliat, keijunmekko, kellot ja laukkaneilikat. Myös muutamat tulevalle kasvimaalle muuttoa odottavat taimet viettävät aikaansa harjakaton suojissa. Kasvimaan kimppuun käymistä odotellessa voi nautiskella näistä kaunokaisista.