Vähemmän taloa, enemmän elämää

Vuosi sitten haaveilin vanhasta maatilan päärakennuksesta suurine saleineen. Pidän niitä edelleen kauniina ja arvostan erityisesti työtä, jota monet tekevät säilyttääkseen nämä arvokkaat talovanhukset. Olemme kuitenkin jo kauan sitten kallistuneet siihen ajatukseen, että meidän unelmiemme koti olisi jotain muuta. Ajatus tästä "jostain muusta" on ehtinyt muuttua, vaihtua ja pikku hiljaa jalostua, eikä ajatus varmasti ole vielä valmis. Yksi erityisesti itseäni inspiroinut idea on liittynyt pieniin taloihin.

Pidän avoimista pohjaratkaisuista ja sen vuoksi nykyisen rintamamiestalomme malli aiheuttaakin välillä harmaita hiuksia. Seiniä tuntuu olevan kaikkialla. Olen kuitenkin oppinut pikkuhiljaa ymmärtämään sen, ettei kyse ole neliömäärästä, vaan siitä miten tilan hyödyntää. Jos olisin tämän sisäistänyt kolme vuotta sitten, olisimme esimerkiksi hankkineet olohuoneeseemme keveän kulma- tai divaanisohvan raskasmallisen pienen sohvan ja nojatuolin sijaan. Pienessä tilassa kun on parempi olla määrällisesti vähemmän huonekaluja, mutta maksimoidut käyttömahdollisuudet.

Loppujen lopuksi suuri tila on vain pelkkää suurta tilaa, jos sille ei ole selkeää tarvetta tai määriteltyä käyttöä. Suuret tilat lisäävät myös rakennus- ja lämmityskustannuksia, joten valitun neliömäärän tulisi todellakin olla perusteltu. Olemmekin tulleet siihen lopputulokseen, että emme kaipaa unelmiemme talolta niinkään suurta neliömäärää, vaan tilaa hengittää. Reipas huonekorkeus ja suuret ikkunat toisivat ympäröivän luonnon osaksi myös sisätiloja, jolloin niistä saisi valoisat ja ilmavat. Suuren huonekorkeuden voisi tyylikkäästi hyödyntää loft-tyylisellä makuuhuoneparvella.


Inspiraatiota asuntomessuilta


Kuinka pieneksi tilat voisi sitten minimoida ilman ahtauden tuntua? Inspiraatiota löytää Pinterestistä vaikka millä mitalla ja pohjaratkaisut ovat osassa pikkuruisista talomalleista aika mielettömiä. Suomalaiseen tyyliin ne eivät ehkä täysin istu jo siitä syystä, että niistä puuttuu kokonaan sauna ja useimmista myös suomalaisten suosima tuulikaappi, mutta muutoin niistä saa hyviä ideoita. Yksi symppiksistä on alakuvan FabCabin suunnittelemat mökkityyliset talot, joita löytyy useassa koossa. Tämäkin näyttää samaan aikaa pikkuruiselta ja kuitenkin hurjan avaralta.


Kuva: FabCab


Tällaisia täällä pohdiskellaan näin viikonloppuna. Katsotaan mihin mietiskelyt johtaa ja jalostuu. Ensin ostoslistalla on kuitenkin se kepeä divaanisohva tähän nykyiseen kotiin. 

Metallista meininkiä

 Meillä valaisimet saattavat vaihtaa paikkaa useaan otteeseen fiiliksen tai muun sisustuksen mukaan. Olohuoneessamme on aiemmin roikkunut ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme hankittu vaalea romanttinen valaisin organzanauhoilla päällystetyllä varjostimella, josta roikkui valtava määrä tekojalokiviä. Oikea blingivalaisin siis. Lattiaremontin myötä vaalentunut olohuone tuntui kuitenkin jo ällöttävän herttaiselta, joten ensimmäisenä lähti vaihtoon blingivalaisin. Vaihtopenkiltä napattiin tuuraajaksi vanha tuttu.




Tämä metallinen valaisin on samalla näyttävä ja kepeä. Alunperin se oli hankinta miehen omaan asuntoon ja tähän asti se on yhteisessä talossamme ollut askarteluhuoneessa, jonne blingivalaisin nyt häädettiin häpeämään herttaisuuttaan. Valaisin kuuluu myös siihen porukkaan, josta tuskin tulemme koskaan luopumaan. Tällaisia tunnepitoisia sisustuselementtejä ja kalusteita on pikku hiljaa meille kertynyt ja aion myös vastaisuudessa tehdä sisustusostoksia sen pohjalta, ettei niistä myöskään haluta myöhemmin luopua, vaikka sisustus välillä muuten muuttuisikin. 

Hassulla tavalla hämähäkkiä muisuttava valaisin on juuri sitä, mitä olohuone nyt kaipaa. Ripaus mustaa olematta tunkkainen tai liian synkeä. Vielä kun saisin vaihdettua olohuoneen verhot vähemmän romanttisiksi. Johan näitä on kolme vuotta katseltukin. 





Melkein onnistunut tuunaus

Joskus sisustaessa ja etenkin itse tehdessä tulee törmänneeksi tilanteisiin, kun suunnitelma toteutuu melkein ajatuksen mukaisesti. Toisinaan mennään puuhun ihan kunnolla ja toisinaan jäädään ihan hilkulle onnistumisesta. Minulle kävi eteisen verhojen kanssa juuri tällainen "melkein - mutta ei kuitenkaan ihan" tapaus. 

Olin aivan kyllästynyt kolme vuotta eteisessä roikkuneisiin beigeihin verhoihin. Olemme maalanneet eteisen aiemmin ruskeita ikkunanpokia, mikä teki tilasta entistä vaaleamman ja samalla vaaleat verhotkin alkoivat tuntua liian hailukoilta. Eteisessä on kolmeen suuntaan aukeavat eri levyiset ikkunat, joten valmisverhojen hankinta tai uusien ompeleminen tuntui turhan työläältä hommalta. Lisäksi minulla oli toiveena raitaverhot. Miksi en siis maalaisi raitoja itse kangasvärillä?






Kokeilin löytämääni ruskehtavan harmaata kangasmaalia pienimmän ikkunan verhoon. Itse maalausjälki onnistui ajatuksen mukaisesti. Käytin maalaamiseen leveää maalauspensseliä ja halusin jäljen myös näyttävän käsintehdyn epätasaiselta. Ongelman muodostaakin nyt maalin väri. Se ei ole mielestäni tarpeeksi räväkkä suhteessa kankaan väriin. Tavoitteenani oli freesimpi ilme, mutta nyt en ole laisinkaan varma kuinka pahasti metsään menin kangasvärin kanssa. Kaiken kukkuraksi nyt minulla on vielä kahdet verhot maalaamatta! Miten tässä nyt sitten toimisi? Ideoita?

Ripaus taikaa leffateatterissa

Pitkästä aikaa elokuvateattereihin löysi tiensä ihana kepeä elokuva, jonka ehdottomasti lisään "esteetikon hyvänmielen leffalistaani". Tuolle listallehan ovat aiemmin päässeet Pientä säätöä ja Rakkauskirjeitä Julialle. Elokuva on tietenkin Woody Allenin tuore tapaus Magic in the Moonlight, jonka päätähtinä loistavat suosikkini Colin Firth ja Emma Stone.

Vuoteen 1928 sijoittuva tarina saa alkunsa, kun taikurina menestyvä Stanley (Firth) saa ystävältään pyynnön tulla paljastamaan meedioksi itseään tituleeraava hemaiseva nuori nainen (Stone), jonka epäillään huijaavan hyväntahtoisia ihmisiä näkijäntaidoillaan. Huijareiden paljastamisessa kunnostautunut kyyninen Stanley tarttuu tehtävään oitis vain huomatakseen joutuneensa ammatillisen ja tunne-elämänsä erikoisimpaan tilanteeseen.

Magic in the Moonlight leikittelee mustavalkoelokuvien tyylillisillä keinoilla, eikä sorru 2000-luvun romanttisten komedioiden kaavamaisuuksiin, vaikka tarina itsessään ei tuokaan mitään uutta romantiikan genreen. Komedia syntyy dialogissa, eikä hahmojen noloista törmäilyistä. Elokuvan yhtenäisyys tyylivalintojen, kerronnan ja viestin tasolla luo niin koherentin kokonaisuuden, ettei leffateatterista voi poistua kuin hymyssä suin ja kevein askelin. Kepeä, sitä juuri tämä elokuva on.

Elokuva on jäänyt markkinoinnissa kovin vähälle huomiolle, mutta itse suosittelen Magic in the Moonlightia juuri täydelliseksi sadepäivän piristäjäksi. Elokuvallisesti pätkä tuskin tarjoaa mitään uutta, mutta hyvän mielen nostattajana se tekee kyllä tehtävänsä. Ja se on enemmän mitä voi sanoa monesta muusta elokuvasta.

Ovatko muut jo ehtineet tsekata tämän leffauutuuden?