Ripaus taikaa leffateatterissa

Pitkästä aikaa elokuvateattereihin löysi tiensä ihana kepeä elokuva, jonka ehdottomasti lisään "esteetikon hyvänmielen leffalistaani". Tuolle listallehan ovat aiemmin päässeet Pientä säätöä ja Rakkauskirjeitä Julialle. Elokuva on tietenkin Woody Allenin tuore tapaus Magic in the Moonlight, jonka päätähtinä loistavat suosikkini Colin Firth ja Emma Stone.

Vuoteen 1928 sijoittuva tarina saa alkunsa, kun taikurina menestyvä Stanley (Firth) saa ystävältään pyynnön tulla paljastamaan meedioksi itseään tituleeraava hemaiseva nuori nainen (Stone), jonka epäillään huijaavan hyväntahtoisia ihmisiä näkijäntaidoillaan. Huijareiden paljastamisessa kunnostautunut kyyninen Stanley tarttuu tehtävään oitis vain huomatakseen joutuneensa ammatillisen ja tunne-elämänsä erikoisimpaan tilanteeseen.

Magic in the Moonlight leikittelee mustavalkoelokuvien tyylillisillä keinoilla, eikä sorru 2000-luvun romanttisten komedioiden kaavamaisuuksiin, vaikka tarina itsessään ei tuokaan mitään uutta romantiikan genreen. Komedia syntyy dialogissa, eikä hahmojen noloista törmäilyistä. Elokuvan yhtenäisyys tyylivalintojen, kerronnan ja viestin tasolla luo niin koherentin kokonaisuuden, ettei leffateatterista voi poistua kuin hymyssä suin ja kevein askelin. Kepeä, sitä juuri tämä elokuva on.

Elokuva on jäänyt markkinoinnissa kovin vähälle huomiolle, mutta itse suosittelen Magic in the Moonlightia juuri täydelliseksi sadepäivän piristäjäksi. Elokuvallisesti pätkä tuskin tarjoaa mitään uutta, mutta hyvän mielen nostattajana se tekee kyllä tehtävänsä. Ja se on enemmän mitä voi sanoa monesta muusta elokuvasta.

Ovatko muut jo ehtineet tsekata tämän leffauutuuden?


6 kommenttia

  1. Colin Firth! <3 Miksen oo tajunnu, että tämmönenkin leffa on tullu?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näin tästä mainoksen Facebookissa! Seuraavana päivänä olikin "ensi-ilta" eli näytökset pöljästi klo 14.15 ja 17.15. Mutta sali oli täynnä ja kyllä ihmisillä tuntui hauskaa olevan. Itse henkilökohtaisesti taisin sylkäistä pari popparia jonnekin edessä istuvien niskaan, kun nauratti. :D

      Poista
    2. Hahaa, adblockista on siis selkeesti joskus myös haittaa :P Vois kattoa, onko järkeviä näytösaikoja tässä lähiaikoina...

      Poista
  2. Enpä ole ko. elokuvaa nähnyt ja todennäköisesti leffan näkeminen menee siihen hetkeen kun se viimeinkin näytetään TV:ssä, me kun käymme NIIN harvoi leffoissa ;-) Mutta "Rakkauskirjeitä Julialle" on aivan ihku leffa ja Italia-kuume nousee aina uusiin sfääreihin kun sen näkee. Sama homma "Under The Tuscan Sun" leffan kanssa :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Under the Tuscan Sun onkin mulle ihan uusi tuttavuus. Luin IMDB:stä kuvauksen ekan virkkeen. "A writer impulsively buys a villa in Tuscany in order to change her life." Sold! :D Kuulostaa juurikin täydelliseltä sadepäivän leffalta. Katsottavien listalle siis. :)

      Poista