Sydämeni on kotona




Tänään hyllyjä järjestellessäni huomasin yhden printtimallin jääneen ihan kokonaan esittelemättä. Ehkä tällä oli jokin tarkoitus, sillä katsellessani kuvaa kehyksissä tulin todenneeksi, että printin toteamus pitää juuri nyt paikkansa enemmän kuin pitkään aikaan. 

Olen aika nälkäinen luonne. Ja nyt en puhu ruokapöydän ääressä viihtymisestä, vaan tietynlaisesta pyrkimyksestä tavoitella asioita yhä korkeammalta. Yhden kukkulan laelle kiivettyäni jään ihailemaan maisemia vain löytääkseni horisontista uuden valloituskohteen. Ja sitten matka taas jatkuukin. Tyytyminen on minulle melkein kirosana. 

Koti on ollut minulle pitkään ristiriitaisuuksien paikka. Tämä on oma, rakas ja yhdessä rempattu, mutta täältä puuttuu sitä ja tätä mukamas niin kovin välttämätöntä tai meidän tyylistä. Pitäisi olla vähän isompi, vähän erimallinen, vähän ei paikassa. Tämä tyytymättömyys nykyiseen kotiin on hiljalleen sulanut pois viimeisen vuoden aikana. Haaveilla saa ja sitä tulen tekemään aina, mutta nykyään kotiin suhtautuu jo lempeämmin. Elämään tässä kodissa on astunut nyt tietty pysyvyys. Remppoja mietitään meillä pidemmällä aikatähtäimellä, eikä isompia suunnitelmia hylätä enää ajatuksellä "eihän me tässä enää montaa vuotta asuta". Viimeksi viikonloppuna pohdiskeltiin autotallin rakentamista ja kesän aikana olisi kiva uusia myös makuuhuoneen vaatekaappijärjestelyt. Suunnitelmia makustellaan ja lähdetään toteuttamaan ajan ja budjetin puitteissa, eikä kiirettä pidetä. Minun sydämeni on nimittäin vihdoin kotona.

Ei kommentteja