Järjestystä elämään

Tänä keväänä siivous- ja organisointivimma on iskenyt lujempaa kuin koskaan. Keittiön seinällä keikkuu jatkuvasti päivittyvä tehtävälista, josta löytyy lähinnä talon ja kodin huoltoon, siivoukseen ja järjestelyyn liittyviä hommia. Mieleni kaipaa kotiin selkeyttä ja vähemmän kuormittavaa roinaa. Turhat tavarat saavat armotta lähtöpassit ja loput tavarat laitetaan ruotuun säilytysjärjestelmillä. 




Erityinen harmituksen kohde on tällä hetkellä työpöytä. Luovana ihmisenä myös kaaokseni on kovin luovaa ja se puoli minussa kolahtaa aika kovin yhteen järjestelmällisen yrittäjäminän kanssa. Haaveilen leveämmästä työpöydästä ja lisäsäilytystilasta, sillä tällä hetkellä pöydällä on tapana alkaa lainehtia muistilapuista, nitojista, viivottimista ja muusta pikkusälästä. Kun valaistuskin on vielä puutteellista, ei olla lähelläkään ideaalia työtilaa. 

Säilytystilojen kimppuun olen myös käynyt ja isompien tavaroiden kohdalla olemme perustaneet Facebookissa oman kirppisalbumin, jota kautta jo useampi tavara on löytänyt uuden kodin kavereidemme luota. Olen tehnyt myös vaateinventaarion ja keräykseen on lähtenyt kolme kassillista vaatetta. Kirppispaikkakin on vielä varattuna tälle keväälle, joten eiköhän tämä turha tavaramäärä saada tästä vähenemään.

Tavaramäärä toki pysyy kurissa vain harkitsemalla uusia ostoksia fiksusti. Onko tämä ihana juttu oikeasti tarpeellinen vai viekö se vain turhaa tilaa? Uusien huonekalujen ja muiden isompien hankintojen kohdalla on myös hankkiuduttava edellisestä eroon ennen kuin uutta kantaa sisälle. Muutaman kympin tienaaminen on myös mukava plussa kodin keventyneen ilmeen ohella. 

Katsotaan miten kodin organisointi meillä edistyy vai unohtuuko projekti siinä vaiheessa, kun pihalle pääsee oikein todenteolla pyörimään ja puutarhassa aika kuluu iloisemmin kuin nurkkia siivoamalla. Pidetään peukut pystyssä.

Onko muilla ilmennyt kevätsiivouksen oireita?



6 kommenttia

  1. Hei Sari ja kiitos vierailustasi blogissa. :) Kevät saa aikaan ihmeitä, siivousvimmaa, uutta puhtia remonttiin ja puutarha-hulluuden ihan uudelle tasolle. ;)
    Mutta niin säilyy ainakin meillä tasapaino, että vanhaa pois ja "uutta" tilalle. :)

    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee. Tasapainon on säilyttävä. :D

      Poista
  2. Voi toivoisin, että olisikin iskenyt kevätsiivousinto! Mutta kun on iskenyt tarve ja halu päästä ulos hommiin, niin sisällä on entistä pahempi kaaos! Ja vielä suurempi halu päästä ulos.... Ensimmäisen kuvan kupit ovat todella kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinhän se on, että sisätilat joutuvat viherpeukaloiden kodeissa usein kesän ajaksi vähän rappiolle. No, syksyllä otetaan vahinko takaisin. :)

      Poista
  3. Kyllä! meillä kun tilanne on mikä on (vanha koti, tämä koti, äidin tavaroita ja vielä möksäkin tyhjennettynä Jovelaan), mutta on aivan hirmuinen tavaraähky ja tahto saada tähän paikkaan edes jotain rotia. Se ei ole ihan helppo homma (ihan kuin ylipäätään kellään olisi), mutta pitäisi olla muutama häiriötön päivä, jotta saisi sorteerata tavaraa, hinnoitella ja pakata ne kirppikselle. meidän ongelma kun on se, ettei säilytystilaa vaan ole ja jopa ne kirppikselle vietävät pitäisi saada jonnekin kasattua. Kyllä se tästä, kunhan joudetaan.

    Työpöytäasia on muuten mullakin kirkuvan punaisella tarpeella, kun juuri nyt mulla ei ole sitä työpöytä(paikkaa) lainkaan! Mulla oli niin hyvä paikka ja iso työpöytätila salissa, mutta sitten tapahtui se äitijuttu ja oli pakko purkaa sekin pois, että saatiin äidin koti tyhjennettyä (osin) tänne kun asunto piti luovuttaa pois.

    Kiitos tästä inspiroivasta postauksesta. Oikeesti tuli sellainen fiilis, että tänään kyllä ainakin nuo vaatekaapit käyn läpi! Miten jonkun toisen puuhat voivatkin olla niin voimaannuttavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mahtavaa! Jostain se on tosiaan aloitettava ja yleensä hommat luistaa yllättävänkin hyvin, kun vain ensin pääsee vauhtiin. Työpöytä on kyllä ihan hurjan tärkeä juttu, joten toivottavasti saat työtilan vallattua takaisin pikimmiten. :)

      Poista