Lomaterveiset

Olenkos sen jo täällä kertonut? Meikäläinen lomailee! Ei nyt ihan parhaimmat hellekelit osuneet tälle viikolle, mutta ei sitä ole juuri ehtinyt harmitella, kun on ollut niin kovasti kaikkea tekemistä. Kodin keventyneen ilmeen huomaa jo nyt, vaikka hommaa toki vielä riittää. Nyt loman ajaksi on siirrytty enemmän pienten sisustus- ja remppaprojektien pariin. Se vaikuttaakin ihan hyvältä ajatukselta, sillä tätä kirjoittaessa raju sade hakkaa ikkunaa ja pientä ukkosenjyrinääkin kuuluu mereltä päin. Ulos ei ole juuri nyt menemistä.




Pihalla on toki ehditty jo puuhailla. Olen vähän nössöillyt näiden alhaisten lämpötilojen takia, enkä ole uskaltanut vielä laitella kaikkia kesäkukkia. Kasvihuonekin on vielä vailla asukkeja, mutta syy siihen paljastuu vähän  myöhemmin, kun projekti saadaan valmiiksi. Uskolliset pienet orvokit ovat ihastuttaneet kuistilla saapujia jo useamman viikon. Kuisti itsessään on kuin yksi kasvihuone. Purkeissa sijoitusta odottavat niin paprikat, tomaatit, ruusuntaimet kuin daaliat. Jospa nämä ilmat tästä pian lämpenisivät. 





Onhan tässä ehtinyt muutakin puuhailla kuin kotia laitella. Eilen testailin lainaan saatua ratsastushuopaa Tammalla. Lopuksi käytiin vähän kävelemässä maastossa ja nauttimassa auringonpaisteesta. Ihan oma Tamma ei ole, mutta yhtä lailla rakas ja tärkeäksi tullut. Nyt vietämmekin ensimmäistä yhteistä kesää ja tämä ikuinen heppatyttö on pakahtua onnesta. Tästä tulee toivottavasti se kauan kaipaamani hevoskesä ja minä nautin täysin siemauksin. Katsotaan mitä muuta tämä loma tuo tullessaan.



4 kommenttia

  1. Oi miten kauniit pienet orvokit ovatkaan seinää vasten. Itselläni ei olekaan ollut orvokeita moniin vuosiin; pitäisi hankkia. :)

    Ihan mahtavaa, että sinulla on hevonen "käytössä". Olen kerran päässyt retkeilemään kahden päivän ajan issikoilla, ja voi että oli hieno kokemus. Pelkäsin vain kaikkein eniten meidän perheestä. :) Hyvää loman jatkoa sinulle, toivottavasti lämpenee!

    Ai muuten, olen yrittänyt laittaa sivujesi linkkiä omalleni, mutta en saa kuvaa enkä päivitystä toimimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevoset ovat kyllä ihan mahtavia retkikavereita. :)

      Mikäköhän linkityksessä mahtaa olla vikana. Toivottavasti onnistuisi myöhemmin. :)

      Poista
  2. Hyvää lomaa sinne :) Kesäisin meikäläiset ei sitä lomaa juurikaan ehdikään pitämään, joten hyvä kun lataat akkuja. itse aion tänä vuonna pitää ihan oikean loman heinäkuussa. Saas nähdä kuinka oikea loma siitä sitten muka taas tuleekaan ;D

    Ihania kuvia! oi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lomailu ei ole oma bravuurini ollenkaan ja pakko myöntää, että tämä eka viikko meni nyt kyllä muiden pillin mukana juosten. Nyt on suunta korjattu, joten katsotaan joskos oppisin tässä lomailussa vähän paremmaksi. :D

      Poista