Tunnelmapaloja keittiöstä


Miten tämä keittiön ilme onkin ihan varkain tummentunut? Näitä kuvia katsellessa olen tyytyväinen, että olen malttanut pitää ruokapöydän jalat ja vanhat puiset tuolit valkoisiksi maalattuina. Vaalearaitaisen tapetin kanssa ne onnistuvat säilyttämään keittiössä vielä valoisan ilmeen. Ehkä syksyksi sitä kaipaa vähän kevyempää ilmettä, sillä nyt tuo kapea liitutaulu ja lautashylly tuntuvat jo aavistuksen liian mustilta. Musta kaappi on sen sijaan edelleen suosikkini.


Keittön välitilan tummanharmaa levy olisi myös hauska peittää esimerkiksi DC-Fixillä, mutta jotenkin en ole arvannut lähteä kikkailemaan sen kanssa. Onko teillä kokemusta? Onko teippailu yhtä helppoa kuin mainostavat?


Hei oletteko jo huomanneet, että Villi Varpunen löytyy myös Instagramista? Arkena tulee kuvailtua paljon, eivätkä läheskään kaikki otokset päädy blogiin asti, joten tuolta Instan kautta pääseekin seuraamaan pienin murusin elämää täällä valkoisessa puutalossa. 

Viikonloppujuttuja syyskuussa


Ihan koko viikonloppua en vapaalla pääse viettämään, mutta muutamasta asiasta aion kuitenkin nauttia. Mies osti etukäteissynttärilahjaksi (virallisesti vanhenen maanantaina) tuon upean lyhdyn, jollaista olen etsiskellyt varmaan elokuusta asti. Kiiltävän pinnan vastapariksi sopii iloisesti syyskrysanteemini, joka vielä hetken jaksaa taistella viileneviä ilmoja vastaan. 

Minä käyn omaan taistooni neulepuikot kilisten. Tai eihän nämä bambupuikot juuri ääntä pidä. Työn alla on jonkinlainen muhkea huivi helmineuleena. En tosin tiedä vielä tarkkaan millainen siitä tulee, mutta ehkäpä se ottaa muotonsa valmistuessaan. Suuri osa neulomisen iloa onkin se tekeminen, puikkojen tasainen napsunta ja käsissä kulkeva pehmeä lanka. Onnistunut lopputulos tulee sitten kirsikkana kakun päälle. (Onpa muuten hassua käyttää tuota sanontaa, kun itse en kerta kaikkiaan tykkää kirsikoista.)

Yhden jutun voisin mieluusti vielä sisällyttää viikonloppuuni. Blogit pullistelevat tällä hetkellä omenaherkkuja ja ihana omenapiirakka maistuisi meilläkin. Viime vuonna hävitetyn huonokuntoisen omenapuuvanhuksen jälkeen ei meidän pihalta olekaan omppun omppua saatu. Jotenkin rintamamiestalon pihaan kuitenkin ne omenapuut kuuluvat. Pitääköhän tässä hiippailla jonkun tutun luo "omenavarkaisiin"? Tai sitten kipaisen kaupan kautta. Vaniljakastiketta olisi jo valmiiksi jääkaapissa omenapiirakkaa odottamassa.

Lämpöistä viikonloppua teille!



Tyyntä


Silloin kun stressitasot huitelevat pilvissä ja arki tuntuu estejuoksulta, huomaan etsiväni ympärilleni kauniita visuaalisia asioita. Tällä hetkellä makuuhuone on varmasti yksi rentouttavimmista paikoista kodissamme ja olenkin ehkä ajattelemattani pitänyt sen koko talon vaaleimpana ja romanttisimpana huoneena. Toisin kuin muualla kodissa, tässä huoneessa ei juuri tummia sävyjä näe. Sen sijaan makuuhuoneessa uinutaan vaaleiden pintojen, aidon puun ja runollisten koriste-elementtien keskellä. 

Tällaisen tuuliviirin makuun sopiikin oikein hyvin se, ettei koko talo ole sisustettu tismalleen samaa kaavaa noudattaen. Kun peruspalikat ovat yhteneväiset, voi sisustuksen kerroksellisuutta rakentaa tekstiileillä ja huonekaluilla. Meillä taitaakin seuraavaksi olla edessä hiukan rymsteerausta, sillä kaipaan vähän uutta ja freesiä ilmettä kotiin. Tuntuu siltä, että koti on jumahtanut yhteen tiettyyn muottiin jo pitkäksi aikaa. Uusia huonekaluja ja sisustustavaroita en ole aikoihin ostanut, joten katsotaan mitä saan ensin aikaiseksi vaihtamalla tavaroiden paikkoja ja sen jälkeen voisi harkita lähteekö jotain vaihtoon ja löytyykö jotain uutta tilalle.

Olen tullut tämän vuoden aikana hyvin kriittiseksi sisustusshoppailijaksi. Niin moni nätti esine on jäänyt kaupan hyllylle, koska en ole ollut sataprosenttisen varma siitä, että ihastelemani tavara on mieleeni vielä vuoden kuluttua. Ihan oikeassa olen myös ratkaisujeni kanssa ollut, sillä yhtään kauppaan jätettyä tuotetta en ole jäänyt kaipaamaan. Kaikkein varmimpia ostoksia ovat aina olleet vanhat huonekalut ja esineet, joihin olen rakastunut ensinäkemältä. Niiden suhteen onkin muutama esine ja huonekalu toivelistalla ja pidän silmäni auki ihan varmuuden vuoksi. Toistaiseksi täytyy tyytyä ihastelemaan kotoa jo löytyviä aarteita. 



Syystunnelmia


Minulla ei taida olla mihinkään vuodenaikaan yhtä kaksijakoista suhtautumista kuin syksyyn. Syksy tietää kesän loppua, lakastuvia kukkia, vihmovaa tuulta ja päivänvalon hidasta hiipumista loppuvuoden harmaaksi hämäräksi. Samalla syksy tuo tullessaan luonnossa lämpiminä räiskyvät värit, takkatulen, villasukat ja joulunodotuksen. Kanervat ovat yksi syksyn suosikeistani ja tänä vuonna tökkäsin niitä muutaman vanhaan pärekoriin, jonka löysin vanhan tavaran liikkeestä. Ihana löytö, joka löysi heti paikkansa kuistilta. 

Näinhän se menee, että vuodenaikoja ei voi muuttaa, joten parempi vain ottaa niistä ilo irti. 
Lämpimiä syyspäiviä, muruset!

Kutsui mua Kuusamo

Olen viettänyt pienimuotoista radiohiljaisuutta ihan siitä syystä, etten välillä ole ollut laisinkaan verkkoyhteyden ulottuvissa. Matkustin mieheni ja veljeni kanssa lyhyelle syysreissulle Kuusamoon. Matka piti sisällään jonkin verran reippailua Pienellä Karhunkierroksella, mutta terveydellisistä syistä päätimme ottaa kevyemmän kaavan kautta. Matkakumppaneistani toinen oli nimittäin toipumassa flunssasta ja toinen alkoi matkan alussa niiskutella. Itse loukkasin jalkani matkaa edeltävänä päivänä ylimitoittaessani hypyn satuloimattoman hevosen selkään. Tulin toiselta puolelta alas ja taitoin ikävästi jalkani sekä polvesta että nilkasta. Seuraavana iltana hotellilla potkaisin saman jalan varpaan täydellä voimalla matkalaukun kulmaan. Lopputulos oli se, että lähdin reissuun jalka paketoituna nilkka- ja polvitukeen ja käsi tiukasti Mobilat-tuubin ympärillä. Kaikesta huolimatta reissu oli oikein onnistunut, eivätkä pienet krempat saaneet yliotetta positiivisesta mielestä.


Toiveenamme oli tietysti nähdä kaunis pohjoisen ruska, mutta eihän se syksy vielä niin pitkälle ollut edes Kuusamossa edennyt. Kauniita keltaisen värejä saimme kuitenkin ihailla. Luonto oli vihreydessäänkin vaikuttava ja Kuusamo jättikin jälkeensä nälän pohjoisen matkailua kohtaan. Ensi vuonna haluan ehdottomasti Lappiin asti. Lappi on jäänyt itseltäni vielä näkemättä, vaikka sen sijaan Kainuu onkin minulle kovin tuttua ja sukutaustan vuoksi tärkeää seutua. Rakkaus pohjoisen karua luontoa kohtaan onkin kenties sukuperintöä, sillä niin kotonani tunsin olevani jylhien maisemien keskellä. Muistan lapsena pelänneeni karuja maisemia ja synkkiä soita, jotka pienessä mielessä enteilivät tuntemattoman pelkoa. Nyt metsäpoluilta ja humisevien koskien rannoilta löytyi rauha ja seesteisyys. Ja rohkeus. 




Tämän matkan aikana puraisi varsinainen retkeilykärpänen, mistä erityisesti mies on aivan onnessaan. Hän onkin vanhana partiolaisena odottanut milloin vaimo kampeaisi rinkan selkäänsä ja karauttaisi kartta kourassa metsäpoluille. Onneksi vielä on syksyä reilusti jäljellä ja ennen talvea ehtii hakea vaelluskuntoa lähimaastoista. 

Kyllä se on niin, että matkailu avartaa. Eikä vähiten omaa sisäistä maailmaa. 


Universumin postimyynti

Oletteko koskaan kuulleet universumin postimyynnistä? Törmäsin ensimmäisen kerran tähän ajatukseen viime vuonna blogeja lukiessani ja nyt se nousi jälleen esille aika sopivana hetkenä. Universumin postimyynti on kuin tilauksen tekemistä maailmalle. Pyydät jotain ja sopivana hetkenä, sopivassa muodossa tulet saamaan sen mitä haluat. Kyse voi olla täydellisestä räsymatosta keittiön lattialle tai uudesta kodista, kuten tässä tapauksessa. Avain universumin postimyynnin toimintaan on juuri siinä, että on uskallettava jäädä odottamaan tilauksen toteutumista. Universumille ei voi lähettää palautetta hitaasta toimitusajasta tai lisätä tilaukseen express-ominaisuutta. Sinä pyydät ja sitten... jatkat elämää. Tuskallista kiireiselle nykyihmiselle, eikö totta?



Yhtä tuskallista on myös se, miten usein saamme sen, mitä tarvitsemme, emmekä välttämättä juuri sitä, mitä haluamme. Pari kolme vuotta sitten ilmaisin selkeästi toiveen oppia kärsivällisemmäksi. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa eräästä loistavasti sanonnasta. Se kuuluu näin: Varo mitä toivot. Oikeasti! Voi pojat, miten tässä onkaan saatu oppia kärsivällisyyttä vähän jokaisessa muodossa ja joka toisella elämän osa-alueella. Yksi suurimmista oivalluksista onkin se, että pakonomainen unelmointi voi olla kuluttavaa. Tästä hetkestä nauttiminen sen sijaan on (paitsi usein vaikeaa) myös rauhoittavaa. Ei ole hyväksi ihmiselle noudattaa päivästä toiseen käskeviä elämänohjeita. Work for it! Tartu hetkeen! Tartu tilaisuuteen! Don't dream it, do it! On ihan ok todeta päivän suurimmaksi saavutukseksi sen, että selvisi ilman totaalista itkupotkuraivaria. Ja elämä jatkuu. Eikö meidän ympärillämme ole tarpeeksi ulkoisia paineita? Pitääkö niitä asettaa vielä sisältämmekin käsin?

Äitini vertaa elämää usein uimiseen. Joskus sukelletaan syvissä vesissä tai kaislikon keskellä. Toisinaan virran mukaan voi hetkeksi heittäytyä uimarenkaalla lekotellen ja drinkkiä siemaillen. Yleensä räpiköidään kevyessä virrassa lämmin pohjavirtaus varpaita kutitellen. Pikauimarit voivat saavuttaa etappinsa nopeammin, mutta elämän virrassa uiminen ei olekaan nopeuskilpailu, vaan tekniikkalaji.

Ihan ilmaa omaa panosta ei asiat kuitenkaan etene. Muistatteko, kun valittelin selkäkipujani ja huonoa tietokonetuolia? Uusi työtuoli päätyi ostoslistalle, mutta sitä ei ilmeisesti lähetetty universumiin asti. Kas kun tällaiset asiat pääsevät kiireiseltä ihmiseltä unohtumaan ja niin datailut ovat jatkuneet samoissa könötysasennoissa. Jokin korkeampi voima taisi olla sitä mieltä, että nyt on röhnötykset röhnötetty, sillä viikonloppuna tuoli pamahti rikki. Sen selkänojaa ei voi enää lukita ja niinpä taakse nojaaminen aiheuttaa vauhdikkaan kippaamisen takakenoon lähes makuuasentoon. Yläkerrasta onkin kuulunut välillä yllättyneitä "Hui!" -kiljahduksia, kun olen istahtanut työpöydän ääreen. Todellista jännitystä elämään.

Elämä potkii vauhtia ja jarruttaa, avaa ja sulkee ovia ja ikkunoita. Se työntää kohti muutosta ja heittää eteen eriskummallisia risteyksiä. Onkin ensiarvoisen tärkeää tiedostaa miten matkaansa tekee ja millä asenteella. Pomppukeppi on ehdottomasti hauskempi kulkuväline kuin Volvo, vaikka joskus sitä saattaakin löytää itsensä pöpeliköstä. Joskus täytyy aloittaa siitä, että tilaa universumilta itselleen sen pomppukepin.

Lempeää loppuviikkoa!