Uusilla vesillä



Olen ollut aina innokas ja ennakkoluuloton kokeilemaan uusia tekniikoita, kun kyse on taiteen tekemisestä tai käsitöistä. Tästä syystä omasta printtivalikoimasta löytyy tällä hetkellä niin vesivärein kuin puhtaasti tietokoneella luotuja töitä. Instagramin seuraajat varmasti bongasivatkin viime viikolla uusimman kokeiluni, kun esittelin tussihahmotelman ranskanbulldogista. Tussityön parissa oli niin hauska puuhailla, että kynistä syntyi viikonloppuna vielä toinenkin, tällä kertaa hieman optimistisempi työ. Saanko siis esitellä maanantaiahdistuksesta kärsivän ranskiksen sekä positiivisen kirahvikaverin.


Kaikkein onnistuneimmalta työt tuntuvat silloin, kun ne saavat itsessäkin aikaan jonkin vahvan tunnereaktion. Nämä työt saavat meikäläisen hymyilemään joka kerta. Mitä te pidätte?

Näiden otusten kohdalla päätin myös toimia toisin kuin aiempien printtien kohdalla ja siirryin käyttämään kokeiluluontoisesti jämäkkää kierrätyspaperia. Se sopii paitsi näihin töihin myös Sarandian filosofiaan. 

Muiden printtien tavoin nämäkin löydät Sarandian verkkokaupasta

Oikein ihanaa viikkoa kaikille (maanantaista huolimatta)!


10 kommenttia

  1. Ihanat! :) Ja tuo kirahvi saa kyllä heti hymyn huulille!! :)

    VastaaPoista
  2. Herranen aika, miten taitava piirtäjä sä olet! WoW!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! <3 Lapsena ja nuorena piirsin paljon enemmän, joten on ihanaa, että taito on vielä hyppysissä näin aikuisiällä.

      Poista
  3. Aivan ihanat printit! Etenkin ruttunaama viehättää <3 Tykkään todella paljon tuosta kierrätyspaperista taustalla. Tuo ihanaa fiilistä kuvaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Ihanaa, että tykkäät. :)

      Poista