Pärelahjapussi DIY - Joulukalenteri 1. luukku


Taas tultiin jouluun... Tai ainakin joulukuuhun ja Villi Varpusen joulukalenteriin, joka pärähtää käyntiin paketointiin liittyvällä DIY-ohjeella. Tykkään itse tällaisestä päreestä inspiraationsa saaneesta paperintaittelusta, joka tuo kivasti tekstuuria vähän tylsempäänkin pintaan. Hauskaa on myös se, ettet tarvitse pientä pussia varten muuta kuin teippiä ja esimerkiksi paperisen lahjakassin. Tämäkin lahjapussi on tehty erään vaatekauppaketjun paperikassista, jonka ruskean sisäpuolen hyödynsin lahjapussia varten. Edullista ja hyvää kierrätystä! Reilumman kokoisen lahjapussukan valmistamiseen voi käyttää vaikkapa voimapaperia. Pienikin lahja muuttuu juhlavammaksi, kun sen paketointiin on nähty hieman vaivaa.



Tällaiseen paperintaitteluun pätee pari sääntöä. Paperinauhojen pituudet määräävät syntyvän valmiin kappaleen mitat. Jos tavoitteena on tehdä juuri tietyn kokoinen lahjapussi, on nauhojen pituudet ja leveydet hyvä suunnitella tarkkaan. Nauhojen on tärkeää olla leveydeltään yhtä paksuja, sillä muutoin valmiiseen työhön syntyy ikäviä reikiä. Punonnan on muutenkin tärkeä olla tiukkaa. Teipit auttavat tässä ja erityisesti maalarinteippi on kätevä kaveri, sillä se sallii pienet muutokset repimättä paperia. 

Saumakohtien teippaamisessa käytin pätevää periaatetta: Jos sitä ei voi peittää, korosta sitä! Niinpä valitsin graafisen mustan teipin paperipinnan seuraksi ja se toimiikin mielestäni kivasti. Sievä nauha kruunaa kokonaisuuden. 

Toivottavasti nautitte Villi Varpusen ensimmäisestä joulukalenteripostauksesta. Pärelookkia sivutaan lisää vielä myöhemminkin, mutta huomenna postaillaan josta ihan muusta. 

Suloista joulukuun aloitusta kaikille!

2 kommenttia