Uusi viikko, uudet kujeet



Pari viikkoa on lyhyt aika laittaa arjen peruspalikat uuteen uskoon. Muuton myötä myös rakkaat harrastukset, työmatkat ja tapa pyörittää arkea menevät uusiksi. Hetkeksi tulee irrallinen olo. Aivan kuin olisi herännyt keskeltä ihan jonkun toisen tyypin elämää. Nyt kuitenkin istutaan tämän kelkan kyydissä ja annetaan mennä. Positiivisella asenteella päästään varmasti pitkälle.

Oi ihana elämä




Kiitollisuus. Riemu. Motivaatio. Tällaisia sanoja mielessäni on viime päivinä pyörinyt. En ole koskaan halunnut leimautua pessimistiksi, mutta aikuisuuden (ja vastuun) myötä olen huomannut olevani perusluonteeltani pelokas ja helposti stressaantuva. Usein saan itseni kiinni ajatuskuviosta, etten uskalla iloita onnenhetkistä, sillä tuijotan huolestuneena jo horisonttiin havaitakseni mahdolliset myrskypilvet ajoissa. Minä olen se murehtijatyyppi, joka kulkee ympäriinsä sateenvarjon alla odottaen sateen alkavan. Noin niin kuin metaforisesti. 

Tämä taloprojekti on pakottanut jotain rattaita liikahtamaan päässäni. Oman talon rakentaminen on päivätyössä käyvältä osa-aikayrittäjältä melkoinen ponnistus. Sitä suurempi se on, jos ei osaa pitää itsestään huolta henkisesti tai fyysisesti. Tilinpäätös omasta elämästäni on aika karua luettavaa. Nukun liian vähän. Syön mitä sattuu ja miten sattuu. Yleensä liian vähän tai liian paljon. En liiku riittävästi. Kuormitan mieltäni asioilla, joihin minulla ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia. Pelkään. Murehdin. Huolehdin. Melko kuluttavaa, etten sanoisi. 

 Viime viikolla tein sitten jotain ennen kuulumatonta. Minä varasin meille hetkellisen inspiraation seurauksena matkan. Ihan oikean lomamatkan juuri siihen rakennusprojektin keskelle totaaliseksi irtiotoksi. Harkitsin asiaa yhden ainoan päivän ja sopivan lomakohteen löydyttyä klikkailin matkan ostoskoriin. Olin ensin varma, että mies ei ehdottomasti suostu tuhlaamaan kokonaista viikkoa rannalla haahuiluun, kun vaakakupin toisella puolella keinuu taloprojektin valmistuminen, mutta pienen perustelun ja muutaman kohdekuvan jälkeen hänkin oli myyty. Ilman täydellistä irtiottoa viettäisimme kaiken loman vain rakennustyömaalla ja uuvuttaisimme itsemme täysin. Akkujen lataaminen pois kotimaisemista tulee ihan varmasti tarpeeseen. Ja sitä paitsi me molemmat olemme todellakin ansainneet oikean lomaviikon.

Tuon myöhäisillan matkashoppailun jälkeen jotain muutakin tapahtui. Olen ollut iloisempi ja vähemmän huolissani asioista. Olen karsinut vielä aiempaa enemmän lisättyjä sokereita pois päivittäisestä ruokavaliosta ja sen seurauksena minua on oikeasti alkanut väsyttää iltaisin sen sijaan, että kukkuisin tietokoneella iltamyöhään väsymystä tuntematta. Ostin viimeinkin kunnollista kosteusvoidetta talven kuivattamalle iholleni ja eilen lakkasin kynteni ihanalla persikkasävyllä pitkästä aikaa ihan vain huvin vuoksi. Peilistä katsoi tänä aamuna takaisin sellainen tosi kiva tyyppi. Sen nahoissa on ollut kiva hengata.

Olen oppinut arvostamaan itseäni sen verran, että teen nyt arjessani hyvinvointiani edistäviä muutoksia. Terve itsekkyys tuntuu kuulkaas aika hyvältä. En tiedä millaisiin muutoksiin tämä uusi vire johtaa, mutta tällä hetkellä olo on mukavan kevyt käsillä olevasta kaaoksesta huolimatta. Toivottavasti tämä fiilis on siis pysyvää laatua. Odotan innolla tulevaa, mutta nautin myös juuri tästä hetkestä kaikessa kaoottisuudessaan. Se on aika paljon sanottu kaltaiseltani kontrollifriikiltä.

Tällaisten pohdintojen myötä toivotan oikein ihanaa helmikuun viimeistä viikonloppua! Sieltä se kevät tulee, kuulkaas! 


Uusi elämä maalla


Yhtä pihalla kuin tämä tyyppi.


Selasimme viikonloppuna vanhoja tallenteita televisiosta ja löysin kokonaisen kansion Uusi elämä maalla -sarjan jaksoja. Muistatteko te tämän sarjan, joka seurasi maalle muuttavien perheiden elämää, kun he rakensivat tai kunnostivat itselleen unelmakotia? Rakastin tuota sarjaa, jota muistan seuranneeni jo asuessamme kaupungissa kerrostalokämpässä. Mutaisissa saappaissa, laastin sotkemissa käsissä ja valtaisissa projekteissa oli jotain koukuttavan houkuttelevaa. En silti olisi ihan heti osannut arvata sitä, millaiseen projektiin itse päätämme ryhtyä vuosien kuluttua.

Vanhoja taloja rakastavalle ihmiselle uuden talon rakentamisesta innostuminen ei ollut mikään nopea juttu. Vielä kaksi vuotta sitten etsiskelimme tunnelmallista vanhaa hirsitaloa, jota voisimme laitella perinteisin menetelmin. Ensin kääntyi miehen kelkka. Olisihan minun pitänyt arvata naimisiin mennessä, ettei rakentamiselta voi välttyä, jos käytännössä koko miehen suku on täynnä rakentajia. Omassa mielessäni rakentamisessa pelotti projektin rankkuus ja epäilys lopputuloksen aitoudesta. En halua luoda mitään supermodernia oman aikakautensa edustajaa. Pohdiskeltuamme asiaa päätimme lähteä rakennusprojektiin muutamaa ideologista lähtökohtaa noudattaen.

Haluamme rakentaa kotimme mahdollisimman ekologisesti ja kotimaisesti, jotta lopputuloksena on aikaa ja elämää kestävä terveellinen, hengittävä talo. Tämä punainen lanka otetaan huomioon niin talon rakenteissa kuin sisustuksessa. Talo rakennetaan näillä näkymin maaseudulle hyvin perinteikkääseen ja historialliseen maisemaan, joten sen on sulauduttava ympäristöönsä. Talon ei tarvitse teeskennellä olevansa vanha, mutta emme halua sen pomppaavan silmille modernina pläjäyksenä.

Näistä tavoitteista huolimatta haluamme antaa itsellemme vapauden tehdä ratkaisuja projektin edetessä. Rakennamme talomme ns. pitkästä tavarasta, joten olemme (ainakin toivottavasti) koko ajan kärryillä siitä miten talo saa muotonsa. Luin juuri Sinivalkoisen jalanjäljen sivuilta, että vain 14 % suomalaisista toteuttaisi oman talon rakentamisen lähtökohtaisesti itse. Hui. Vaikuttaa siltä, että kuulumme kohta marginaaliseen pimahtaneiden porukkaan.

Siitä huolimatta, että tällä hetkellä tunnelma meillä on edelleen kevyen kauhistunut ja varovaisen innokas, on päällimmäisenä kiitollisuuden tunne. Jos pelaamme korttimme oikein ja jaksamme tehdä töitä projektin eteen, pääsemme toteuttamaan unelmaamme maalla. Ihan mieletöntä! Samalla olemme täysin tietoisia siitä, että kaksin emme voisi mitenkään tähän projektiin ryhtyä. Meillä on ihan korvaamaton tukijoukko taustalla. Rohkeutta ja kärsivällisyyttä tämä silti tulee vaatimaan. Toivotaan, että lopputulos on enemmän kuin sen arvoista.

Tällaisin ajatuksin kohti uutta viikkoa. Tänään suuntaamme tutkiskelemaan vielä takkavalikoimaa. Voihan valinnan vaikeutta.  Oikein ihanaa alkanutta viikkoa teille!


Lauantaivinkki

Rapsakkaa lauantaipäivää sinne näyttöjen toiselle puolelle!
        
Meillä vaan huonekalut vähenevät ja muuttolaatikkopinot kasvavat, joten totesin Pinterestin olevan erittäin hyvä henkinen pakopaikka rumban keskellä. Sisustusajatukset uuden talon suhteen ovat alkaneet ottaa hyvinkin selkeitä muotoja ja ajattelinkin myöhemmin kertoa tarkemmin millaista kotia olemme suunnittelemassa. Sisustuskuvia saa kuitenkin vielä luonnollisesti odottaa, joten perustin Pinterestiin oman taulun ideanpankiksi rakennusprojektia varten. Tervetuloa mukaan seuraamaan talomme inspiraatiotaulua.


Päivittelen tähän tauluun uusia kuvia, kun inspiroivia otoksia sattuu vastaan (eli luultavasti aika tiheään tahtiin). Kuvia tutkiskelemalla ehkä kuitenkin jo huomaatte unelmamme punaisen langan. Vaalean ja tumman vuoropuhelua maustettuna vahvoilla, maanläheisillä väreillä. Beigen valtakausi on meillä nyt virallisesti ohi ja olen iloinen, että olen viimeinkin löytänyt elämääni vähän väriä. Ei siihen mennytkään kuin melkein 30 vuotta. Tuntui kuulkaa erittäin hyvältä heittää hyvästit beigelle sohvalle, joka ei enää tuntunut omalta millään tasolla. Sinapinkeltaiset ja oranssisävyiset tyynyt sen sijaan kannetaan mukana uuteen asuntoon. Niitä on mukava ripotella fiiliksen mukaan huoneesta toiseen kuin maustetta purkista. Ja onhan minulla vielä harmaa. Siitä en sentään luovu. 


Kotiblogit-lehdessä!



Oletteko jo kurkanneet uusinta Kotiblogit-lehteä? Lehden sivuilta voi löytää seikkailemasta tutun tyypin, sillä blogini ja kotimme on mukana Kotiblogien kevätnumerossa. Tämä olikin yksi niistä kivoista jutuista, joista olen pitänyt tähän mennessä suuni supussa. Mutta siellä se nyt on muiden ihanien blogien seurassa. Ihan hassua!

Juttu meidän kodista tuli myös viimeiseen mahdolliseen kohtaan, sillä vain vähän myöhemmin tuli tieto talokaupoista. Näin ollen tästä esiintymisestä Kotiblogit-lehdessä muodostuu myös jäähyväisemme tälle talolle ja kodille. Seuraavat omistajat tehkööt tästä omannäköisensä meidän vaaliessamme muistojamme kuvien ja kirjoitusten muodossa. Meidän seikkailumme jatkuu kohti uusia projekteja.

Sallikaa myös tässä kohtaa sisustuskuvien vähäisyys täällä blogin puolella. Kuvaamiset täytyy tällä hetkellä suorittaa erityisen valikoiden, jotta valokuviin ei vahingossa eksy sellaisia kauniita asioita kuin lihalaatikkopinoja ja keräyskasseja. Voitte varmasti kuvitella kuinka malttamattomina täällä odotellaan vuokrakodin avaimien saamista käteen. Oman talon valmistuminen tuntuu tällä hetkellä aika kaukaiselta asialta, kun muutonkin kanssa saa näemmä kepeästi kulumaan useamman viikon. Olen silti tiukasti päättänyt olla järjestelmällinen ja muutto onkin edennyt hitaasti, mutta varmasti.




Muuton keskellä Kotiblogit-lehti ja siinä mukana oleminen ilahduttivat suuresti. Kiitos Kotiblogit-lehden toimitukselle! Tämä oli todella hauska projekti, jossa oli ilo olla mukana.

Rakennusmessuilla



Vietimme eilisen ystävänpäivän romanttisesti rakennusmessuilla. Mikäänhän ei herätä romantiikannälkää kuten maalämpöpumput tai kattopelti, mutta raksarealistisessa mielessä romanttisinsa mitä tulemme seuraavan vuoden aikana toisillemme sanomaan on luultavasti jotain sen kaltaista kuin "rakas, valu on valmis" tai kenties "kulta, tilasin kattotuolit". Onneksi messuilta löytyi raksajuttujen lisäksi suloisia sanomalehtipaperiin käärittyjä tulppaaneja, joita en muuton keskelle kylläkään raaskinut ostaa. Kehittynyt järkevyyteni alkaa jo pikku hiljaa ärsyttää (lähinnä itseäni).

Kukkien sijaan messuilta palattiin erilaisia kuvastoja kantaen ja parit tarjouspyynnöt jättäneenä. Edelleen tuntuu absurdilta, että me tarvitsisimme sellaisia asioita, kuten kokonainen lämmitysjärjestelmä tai umpitankki. Vielä vähemmän ymmärrän näistä asioista ja sekös vasta on pelottavaa. Löysin itseni toistuvasti kuuntelemassa näytteilleasettajien ständeillä joko kulmat kurtussa tai hiljaa sisäisesti nyökytellen. Tältä pohjalta niitä päätöksiä ja valintoja pitäisi sitten tehdä. Voitaisiinko me mitenkään skipata siihen vaiheeseen, jossa valitaan parketteja ja keittiökalusteita? Onneksi meitä on sentään kaksi ja taustajoukot ovat tukevasti matkassa mukana. Kyllä me tästä vielä vauhtiin päästään. 



Olis yks juttu...



Blogissa on viimeisten kuukausien aikana näkynyt vähemmän uusia sisustusjuttuja ja sille onkin ollut ihan perusteltu syy. Talomme on nimittäin ollut myynnissä ja pian se saa uudet asukkaat. Meidän aikakautemme valkoisen talon suojissa on siis päättymässä.

Kodin laittamisen sijaan urakkana on nyt ollut kodin tavaroiden läpikäyminen ja ylimääräisestä eroon hankkiutuminen. Ei ole mikään pieni projekti lähteä muuttamaan omakotitalosta, eikä etenkään pieneen vuokra-asuntoon, jonne meidän tiemme seuraavaksi käy. Vuokraneliöissä tulemmekin hetken asumaan, sillä mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, on seuraava projektimme oman talon rakentaminen. Meistä tulee rakentajia! (Suoraan sanottuna en oikein usko asiaa vielä itsekään, vaikka miten tätä lausetta yritän sisäistää.) Huikeaa, hurjaa, innostavaa, mahtavaa ja melko lailla myös pelottavaa. Siltä tuntuu juuri nyt.

Villi Varpunen on tähänkin asti elänyt ja muuttunut elämäntilanteiden mukana ja niin se tulee tekemään nytkin. Sisustusjutut tulevat olemaan ensisijainen teema blogissa jatkossakin, mutta ymmärrettävistä syistä jutun juurta tulee jatkossa riittämään uuden kodin suunnittelusta ja rakentamisesta. (Esteettisiä kuvia mutaisesta tontista on siis kenties luvassa.) Blogin aihepiirin muuttumisen johdosta myös vanha banneri sai väistyä uuden tieltä. Kohta ei nimittäin enää eletä valkoisessa puutalossa, vaan suunnitellaan uutta kotia kestävästi, kotimaisesti ja kierrättäen. Mitäs tykkäätte uudesta bannerista?

Tässä talossa on juuri nyt hämmentävät hetket käsillä. Tavaroita on pakattu, viety varastoon ja myyty, joten huoneesta riippuen sisustus koostuu orastavasta tyhjästä tilasta tai laatikkopinoista. Jotain uuttakin on sentään ostettu. Tuliterät punaiset kumpparit odottavat kastamista tontin mutaan. Näillä saan toivottavasti pian tallustella omalla maapläntillä.

Palaan myöhemmin avaamaan tarkemmin siitä, miten tähän pisteeseen päädyttiin ja millaisin ajatuksin uutta kotia on lähdetty suunnittelemaan. Nyt toivotan teidät kuitenkin tervetulleeksi seuraavaan meidän matkaamme kohti uutta kotia. Katsotaan mitä tuleman pitää...

Välitilassa


En mitenkään erityisesti välitä blogin lukijoiden pitämisestä jännityksessä vihjaamalla, että jotain tosi jännittävää on tulossa ja jättämällä lopulta kertomatta mistä on kyse. Blogi on kuitenkin elänyt hetken ainakin omasta näkökulmastani erikoisessa välitilassa ja ehkä joku onkin huomannut, että olen jättänyt jotain kertomatta. Ärsyttävää, mutta tässä vaiheessa katson vielä kaikki kortit ja kerron vasta sitten mitä muutoksia meidän suunnilla tapahtuu. Pääasiassa kyse on kuitenkin upeista uusista jutuista. Näin toivomme. 

Odotetuissakin muutoksissa on se kääntöpuoli, että ne antavat, mutta myös ottavat. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että keittiönkaapeissakin sijaitsee parempi järjestys kuin juuri nyt meidän arjessa. Tai allekirjoittaneen päässä. Nyt eletään taas tällaista kalenterielämää. Toivottavasti jaksatte tekin siellä odottaa mitä tämän hämmentävän ja sekavasanaisen postauksen taustalla on. Toivon, että sillä jotain annettavaa teillekin.