Paperi ja muste



Olen hurahtanut. Sormenpäät ovat uponneet musteeseen ja ihastus vaikuttaa pysyvän sorttiselta. Instagramin puolella olettekin ehkä jo asian huomanneet, kun olen sinne päivitellyt muutamia musteella tehtyjä treenitöitäni. Ja lisää tulee varmasti.

Musteessa on jotain aivan erityistä. Blogin puolella esittelin jo alkuvuodesta mustemaalaustyötä, mutta nyt olen panostanut erityisesti kalligrafiaan - tai oikeammin moderniin ja hyvin vapaamuotoiseen kalligrafiaan. Alkujaan kalligrafia on aivan oma ja tarkoin määritetty taiteenlajinsa, mutta nykyään kalligrafiaa löytyy yhtä monenlaista kuin tekijääkin. Kalligrafia sananakin merkitsee kaunista kirjoittamista, joten ehkä omalla tyylillä tekeminen on ihan perusteltua. Niin tai näin, pääasia, että tykkään siitä mitä teen. Välineinäni ovat joka tapauksessa muste ja erilaiset terät.

Olen jo ehtinyt tuhria melkoisen määrän paperia treenatessani, sillä homma on hyvin koukuttavaa. Luureista vain tulvimaan hyvää musiikkia ja valopöytään valo. Siinä uppoaa ihan toiseen maailmaan ja fiilis on huikea, kun saa aikaan juuri haluamansa ilmeen paperinnurkkaan raapustettuun tekstiin. Lopputulos ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, sillä muste on niin kovin elävä ja kuriton tekniikan kannalta. Juuri siksi siinä on myös jotain erityisen kiinnostavaa. Musteessa on myös oma romantiikkansa. Se vie mukanaan menneeseen Jane Austenin maailmaan Lizzien ja Darcyn rakkaustarinan keskelle. Enää puuttuu kesäinen niitty ja hulmuavat bonetinnauhat!

Inspiroituneissa fiiliksissä toivottelen teille tuottoisaa alkanutta viikkoa!

Ei kommentteja