Harjakorkeudessa


Villi Varpusta Facebookissa seuraavat saivatkin pientä esimakua siitä, mitä meillä oli suunnitelmissa lauantaita varten. Torstaina meille toimitettiin kattotuolit ja aikamoiset kattotuolit ne ovatkin. Lähipiiristä useampi ihmetteli kattotuolien suurta kokoa yksikerroksiseen taloon, joten varmaan siellä joku muukin nostaa kulmakarvojaan. Talon harjakorkeudelle on parikin syytä. Me emme pidä matalakattoisista taloista, eikä sellainen oikein edes sovi tähän ympäristöön. Tontti on tasainen peltotontti ja sen ympärillä on lähinnä puolitoistakerroksisia rintamamiestaloja. Tavallinen yksikerroksinen talo olisi näyttänyt pannukakulta keskellä tonttia. Meille tulee myös piharakennus, joka suunniteltiin vastaamaan tarvittaessa hevostallien mittavaatimuksia. Tästä syystä piharakennuksellakin on sekä kokoa että korkeutta, mutta päärakennus ei saa kuitenkaan jäädä sen varjoon. Näillä mittasuhteilla talo saa olla pääroolissa.

Vinkkini onkin siis, että pohtikaa taloa, piharakennuksia ja tonttia miettiessänne myös kokonaisuutta ja eri osien mittasuhteita. Minkä haluatte korostuvan ja mikä saa olla sivuosassa? Miten palaset pelaavat yhteen? Minkä haluatte olevan pääosassa, kun tonttia katsoo tietä pitkin saapuessa? Luottakaa omaan visioonne. Voin luvata, että palapelin pyörittely kannattaa. 


Kattotuolien nosto sujui hyvin tuulisesta säästä huolimatta. Aviomies hoiti isänsä kanssa kattotuolien asennuksen, minä heiluin ohjausnarun jatkona ja loput apujoukosta kantoivat lautoja ja kiinnittivät kattotuoleja koukkuun. Ei mikään pienen porukan homma siis. 

Talon näkeminen harjakorkeudessa tuntui uskomattomalta. Tätä hetkeä on odotettu todella kauan ja siinä talo nyt seisoi elokuun auringossa herttaisena, kauniina ja juuri sopivana. Talo on juuri sen näköinen kuin toivoimme ja ehkä vielä hiukan kauniimpikin kuin osasimme ajatella, kun sen näkee tietä pitkin tullessaan. Nyt pitäisi saada talo suojaan sateelta ja sitten voisikin olla syytä pitää harjakaiset. Edessä on tarjousten kilpailuttamista ja tilausten tekemistä eli vauhti vain kiihtyy. Yritän kuitenkin ehtiä päivittelemään muitakin juttuja, sillä esimerkiksi Mallorcan postaus laahaa jäljessä ja muutaman ostokseksin haluan teille esitellä. Niistä lisää ensi viikolla.



Rakkaudella,

Sari

Irtiotto



Täällä taas pienen postaustauon jälkeen ja takaisin sorvin ääressä. Blogihiljaisuudelle oli oikein pätevä syy, sillä olimme miehen kanssa lepuuttamassa hermojamme viikon verran Mallorcan lämmössä. Joku taisi ehtiä nostella kulmakarvojaan, kun viime talvena kerroin varanneeni meille lomamatkan keskelle rakennusprojektia. Onneksi niin kuitenkin tein, sillä kunnon erätauko oli ihan paikallaan meille molemmille. Talonrakennus on projektina niin massiivinen ja aikaavievä, että irtiotto tuhansien kilometrien päähän on välillä ainoa vaihtoehto päästä lataamaan akkuja. Oli myös aika ihana nähdä mies syventymässä vaihteeksi hauskanpitoon tai kirjan lukemiseen talon piirustusten sijaan. Suosittelen muillekin rakentajille lomareissua keskelle rakennusurakkaa. Omasta jaksamisesta huolehtiminen on nimittäin ensiarvoisen tärkeää, jos haluaa selvitä näin isosta projektista järjissään.

Erossa rakkaus ja ikävä kasvavat. Tämä on totta myös talonrakentamisen kanssa. Mallorcalla sai ihailla toinen toistaan hulppeampia merenrantahuviloita ja vanhojen talojen välimerellistä arkkitehtuuria, mutta mikään ei tuntunut yhtä lailla paratiisilta kuin meidän omamme. Olihan lomalla toki ihanaa. Aamusta iltaan sai tehdä mitä halusi. Kellua patjalla turkoosinsinisessä poukamassa, kirjoittaa ajatuksia kiireettä ylös uima-altaan reunalla loikoillen ja nukkua täydellisesti ilmastoidussa huoneessa hyviä yöunia. Kotona kuitenkin odotti rungonpystytys ja tontti, josta perheenjäsenet olivat kaataneet koivuja, levittäneet multakasoja ja järjestäneet lautakasoja. Miten tilavalta paikka yhtäkkiä näyttikään. Aivan ihanalta. Ihan nauratti, että pitihän sitä matkustaa paratiisiin saakka, jotta ymmärtäisi oman paratiisin löytyvän jo kotoa.

Nyt rakentaminen jatkuu ja ensimmäiset osat rungosta ovat pystyssä. Kattotuolien asennus lähestyy myös, mikä jännittää edelleen. Tähän mennessä talo tuntuu sopivan ympäristöönsä, mutta vasta kattotuolien tuoma todellinen korkeus tekee talon mittasuhteista todelliset. Sitä odotellessa.

P.S. Kuvassa ihanat numerolaatat, joita lähdimme myös reissultamme hakemaan. Baleaarit ovat suosikkimatkakohteemme ja näiden perinteisten koristeiden muodossa ne pääsevät muistuttamaan matkamuistoistamme myös tulevaan kotiimme.


Rakkaudella,

Sari

Riemu ja kiitollisuus


Olen ollut tällä viikolla niin hirmuisen kiireinen, etten ole ehtinyt käydä tontilla kuin kääntymässä. Onneksi perheenjäsenet ovat ojentaneet auttavat kätensä ja hommat raksalla ovat edistyneet huimasti minun kiireistäni huolimatta. Juuri nyt olen suunnattoman kiitollinen siitä, että meillä on näin monta ihanaa läheistä, jotka jaksavat uurastaa meidän projektimme eteen. En tiedä onko tarpeeksi isoa kiitosta olemassa, jolla voisi kertoa kuinka paljon heidän vaivannäkönsä merkitsee. Kiitos!


Kävin edellispäivänä tontilla ja kiipesin pohjan päälle katsomaan asennettuja alajuoksuja. Ne ovat ensimmäinen osa puurunkoa ja niiden päälle runkoa aletaan sitten rakentaa. Alajuoksuihin oli merkitty jo ikkunoiden ja ovien paikat ja kävimme yhdessä miehen kanssa jokaisen huoneen läpi ihastellen tulevia ikkunoita ja niistä pian avautuvia näkymiä innoissamme kuin pikkulapset. Näin todelta tämä projekti ei ole vielä koskaan ennen tuntunut. Tässä se on. Minun työhuone. Tuohon tulee sohva ja tuohon ruokapöytä. Absurdia ja samalla niin hämmentävän todellista. Riemukas tunne! On tämä rakentaminen kuulkaas aika tunteikasta hommaa.


Paljon rakkautta viikonloppuunne!


Sari

Kesäseikkailu



Terveisiä kesäreissulta!

Olimme tällä viikolla parin yön matkalla, jonka päätarkoitus oli vierailla Seinäjoen asuntomessuilla. Keskiviikkona Seinäjoella satoi kuitenkin vettä välillä kuin saavista kaatamalla, joten messuilutunnelma ei varsinaisesti kohonnut kattoon. Sukat sen sijaan kastuivat lahjakkaasti. Voi olla, että huonolla ilmallakin oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta meistä kumpikaan ei oikein syttynyt tämän vuoden asuntomessukohteille. Lähdimme etsimään hyviä ratkaisuja, visuaalisia elämyksiä ja uusia ideoita, joita uskoin perinteistä rakentamista painottavilta messuilta löytävämme. Perinteille kumartavia innovaatioita sai kuitenkin etsimällä etsiä, sillä suurin osa kohteista edusti nykyajalle tyypillisiä ratkaisuja tai vastaavasti isolla rahalla tehtyjä hulppeita sisustuksia. Persoonallisuutta oli vain kourallisessa kohteita ja ekologisuudesta ei taidettu pihahtaakaan.

Olin ajatellut tehdä tuttuun tapaan asuntomessuista postauksen, mutta en aio väkisin vääntää niistä omaa juttuansa. Kauniita kuvia messutaloista kun on saanut ihailla koko kesän monissa blogeissa. Voi olla, että myöhemmin nostan esille jonkun messukohteen kuvan oman talon suunnitelmia tehtäessä, mutta oma postaus saa nyt jäädä tekemättä. Onneksi Pohjanmaalla oli muutakin nähtävää ja asuntoautoillen reissua oli rentoa tehdä.

Ajelimme Seinäjoelta Vaasaan ja sitä kautta kotiin tänne Turun seudulle. Vaasassa kävimme tutustumassa palon jälkeen raunioituneeseen osaan vanhaa Vaasaa ja erityisesti Pyhän Marian kirkon raunioihin. Meillä oli uusi lelumme, Pörri, mukana, joten pääsette mukaan ihailemaan raunioita yläilmoista.




Aurinkoista elokuun ensimmäistä viikonloppua!


Rakkaudella,
Sari

Tupakeittiö murheenkryyninä


Uskoisittekohan, jos kertoisin kuinka monta kertaa keittiömme kanssa on soudettu ja huovattu. Onneksi en ole itse edes moista tilastoa laskenut. Voisi ehkä hieman ottaa päähän ne kaikki tunnit, jotka olen viettänyt keittiöideoiden kanssa painien, tyrmäten "hyvän idean" toisensa jälkeen.

Yllä on siis meidän tupakeittiömme pohjapiirustus. Innostuin ehkä vähän kuvanmuokkausohjelmalla lisäilemaan tilaan yksityiskohtia ja mopo taisi karata käsistä. Tuolla vasemmalla on siis olohuoneen punasävyinen matto, tv-taso ja harmaasävyinen sohva, jos ne nyt eivät käyneet tästä hyvin kömpelöstä tyylikkäästä taideteoksesta ilmi.

Pohjaratkaisun suunnittelussa meillä oli lähtökohtana avara ja valoisa tupakeittiö, jossa yhdistyisi luontevasti keitiö, ruokailutila ja olohuone. Valoisuutta saamme korkeista ikkunoista ja vinon sisäkaton mahdollistamasta harjaa kohti nousevasta huonekorkeudesta. Oikein ihanaa, eikö vain? Paitsi siinä vaiheessa, kun tämä oman elämän sisustussuunnittelija tajuaa, että koko tupakeittiön sisustuksen tulisi olla harmoninen ja kaunis yhtenäinen kokonaisuus persoonallista kädenjälkeä unohtamatta.

Pidän itseäni lähtökohtaisesti ihan varmana sisustajana, joka tuntee oman tyylinsä. Nyt olen kuitenkin aika hukassa, koska suunniteltavassa tilassa ei pääse ennen kalusteiden ja pintamateriaalien valintaa asumaan ja kokemaan sen valoa ja tunnelmaa. En ole myöskään koskaan asunut kodissa, jossa olisi yhtä suuri yhtenäinen tila erillisillä toiminnoilla. Lisäksi keittiön kalusteiden valinnan on osuttava nappiin, koska ne käytännössä loistavat avoimen tilan läpi olohuoneen puolelle asti ja ne myös huomaa ensimmäisenä eteisestä tupakeittiöön saavuttaessa.




Keittiötä on toki pohdittu suurpiirteisesti jo pohjapiirustuksen suunnittelusta asti. Valoisan tilan ja hulppean huonekorkeuden vuoksi suljimme melko nopeasti suunnitelmista valkoiset keittiökalusteet. Seinistä tulee joka tapauksessa melko vaaleat, joten valkoinen keittiö olisi tehnyt koko tilan ilmeestä liian vaalean ja pahimmassa tapauksessa sairaalamaisen. Ja miksäpä ei vähän rikottaisi omia rajoja, kun siihen kerran on mahdollisuus?

Olemme nyt pyöritelleet mielessämme ajatusta joko mustasta keittiöstä tai puunvärisistä keittiönovista. Myönnän surffailleeni muutaman illan netissä epätoivoisesti etsien Juuri Oikeansävyisiä ovia. Kaikki olivat liian vaaleita, liian tummia, liian harmaita, liian kiiltäviä tai muuten vain epäkelpoja. Lopulta löysin kaksi vaihtoehtoa hyvälle ovimallille ja elokuun aikana olisi tarkoitus tehdä päätös keittiön suhteen. Aika vahva visio meillä jo onkin, mutta se jääköön vielä paljastamatta, sillä jos ennusteet laisinkaan pitävät paikkansa, saattaa mielipide vielä tässä matkan varrella muuttua.



Ihanaa alkanutta elokuuta!


Rakkaudella,

Sari