Syntymäpäivälahja


Taas on tultu vuotta vanhemmaksi ja toivottavasti myös vähän viisaammaksi. Kohta kolmekymppisetkin kolkuttavat ovella ja vähän jo kuulostelen iskeekö seuraavan vuoden aikana ikäkriisi vai jätänkö parikymppisen vuodet taakseni tyynesti panikoimatta. 
Tässä päivässä riemua on ainakin riittämiin. Äitini yllätti täydellisellä synttärilahjalla, kun pahvilaatikon alta paljastui haaveilemani vanha kirjoituskone. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, sillä en ollut osannut edes toivoa haaveni toteutumista syntymäpäivänäni. Tämä on varmasti kaunein kirjoituskone, jonka olen koskaan nähnyt. 

Ihastuttava Olympia on vuodelta 1948 ja parasta tässä saksalaisvalmisteisessa kaunottaressa on se, että se myös toimii. Olipa nostalgista istahtaa kirjoitukoneen ääreen ja naputella menemään, kuten lapsena tein. Silloin kirjoituskone ei kuitenkaan ollut näin vanha, vaan pikemminkin kahdeksankymmentäluvun peruja. Hauskaa on myös miettiä millaisessa käytössä se on alkuvuosinaan ollut. Olisi hauska ajatella, että joku huoliteltu sihteerikkö on naputellut tärkeitä papereita toimiston pöydän ääressä juuri tällä koneella. 


Kirjoituskone pääsee uudessa kodissa ihan varmasti kunniapaikalle, mutta myös käyttöön. Vanhan kirjoituskoneen fontti ja epätäydelliset lyönnit paperissa ovat viehättävyydessään niin vastustamattomia, ettei niitä voi jättää käyttämättä. Mielessä on jo projekteja, joissa uusi ystäväni pääsee töihin.


Rakkaudella,
Sari

Katon alla



Melkein tarkalleen vuosi sitten selailimme miehen kanssa talomalleja toisensa perään. Oikeanlaisen talon löytäminen tuntui hankalalta, kunnes palasin uudelleen selailemaan miehen aiemmin ehdottamaa tyyliä. Korkea harjakatto, tumma ulkomaali, ruutuikkunat ja valkoiset nurkkalaudat olivat sitten lopulta yhdistelmä, joka sai tekstiviestit lentelemään puolin ja toisin. Päätös oli tehty, eikä yhtäkään toista talomallia enää sen jälkeen edes vilkaistu.

Nyt, vuotta myöhemmin, seisomme keskellä omaa tonttiamme ja tuijotamme tuota paperille vuosi aiemmin piirrettyä unelmaa. Siinä se on. Niin täydellisenä, että sitä voi tuskin uskoa kokoelmaksi puuta, betonia ja metallia. Mihin vuosi on oikein mennyt? Ja missä vaiheessa tämä talo on tähän noussut?

Parasta juuri nyt on tietysti se, että meillä on katto ja huikean kaunis katto onkin. Katto asennettiin viikonloppuna ja olen aika yllättynyt, että selvisin siitä peltien kanniskelusta ilman suurempia kremppoja. Itse toki hoidin kevyempää puuhaa kuin katolla ja nostimella rehkineet, jotka pellit varsinaisesti asensivat.

Panelointiakin on jo alettu tehdä ja kuten näkyy, meille tulee vaakapanelointi. Talosta ei tosin tule pohjamaalin tavoin valkoista, mutta kyllä sitä varmasti talven yli ilokseen katselee. Varsinainen ulkomaalaus hoidetaan sitten ensi vuonna sään lämmettyä. Ensi kesänä tästä kulmasta otetussa kuvassa on jo toivottavasti myös terassi.



Sisällä on myös tapahtunut. Kaksi muurattua seinää ovat jo valmiina. Yllä oleva näkymä on keittiöstä olohuoneeseen. Lähimpää seinää vasten tulee keittiön kalusteita ja puuhella, kauimmaista vasten takka. Alla kuva kattotuoleista, jotka ovat vielä jonkin aikaa näkyvissä.



Tästä kuvakulmasta en olekaan tainnut vielä taloa esitellä. Tässä kulmassa tulee sijaitsemaan pesutilat ja sauna sekä lähempänä kuvaajaa pikkuvessa ja kodinhoitohuone. Kapea ikkuna kuuluukin sitten jo työhuoneeseen.

Tällaista menoa meillä siis on ollut. Melkoisen vauhdikas syyskuu, joka huipentuu harjakaisiin. Sellaiset on toki pidettävä. 

Rakkaudella,
Sari


Vesiväripaletilta


Viimeiset pari viikkoa ovat tuntuneet pyöritykseltä karusellissa. Tehtävälistat paisuvat kilometrien mittaisiksi, eikä ylimääräisiltä murheiltakaan olla vältytty. Työkään ei tekemällä lopu ainakaan talonrakentajilta, mutta saahan sitä sentään välillä jotain aikaiseksikin. 

Toivoisin päiviin edes pari tuntia enemmän aikaa, jotta voisin keskittyä maalaamiseen. Pari vesivärityötä sain juuri Design Sarandian Etsy-puotiin laitettua myyntiin itse tulostettavina printteinä. Voi että, miten tykkään näistä - ja näiden maalaamisesta! Vesiväreissä on se villi juttu, ettet koskaan pysty täysin kontrolloimaan sitä, miltä lopputulos näyttää. Valmis työ on aina yhdistelmä omaa sivellintä ja sattumaa. Perfektionismin voi maalatessa unohtaa ja antaa tilaa sen sijaan flow'lle! Tätä fiilistä lisää, kiitos.



Aurinkoa viikonloppuunne!

Printit tilattavissa myös paperiversioina jämäkälle luonnonvalkoiselle paperille painettuna
Hinta 5,00 e/kpl  (+postituskulut 2,90 e)
sari@sarandia.fi

Rakkaudella,
Sari

Sehän on Börje!


Aurinkoista torstaita!

Oli aivan pakko tulla esittelemään mitä kävin hakemassa postista eilen. Olen haaveillut vanhasta opetustaulusta jo pari vuotta, mutta mikään ei ole ihastuttanut riittävästi tai tuntunut meidän kotiimme sopivalta. Ne sievät kielot ja muut kukat eivät jotenkin ole istuneet omaan tyyliimme. Olin jo vähän luopunut meidän näköisen opetustaulun etsimisestä, kun vastaan tuli tämä. Puhvelihärkä! Silmät pyörien preerialla paineleva puhveli on juuri passelin pöhkö otus meille. Tarpeeksi suloinen ja hupsu. 

Laitoin puhvelihärän tilaukseen ja kylläpä irtosi leveä hymy, kun taulun paketista eilen kaivoin. Sehän on Börje! Ajattelin, että uudessa kodissa Börje voisi päästä paraatipaikalle television yläpuolelle, jos vain mittasuhteet sopivat kyseiselle seinälle. Börje on niin ilahduttava ilmestys, että sen on päästävä arvoiselleen paikalle. 

Rakkaudella,
Sari

Puoli vuotta vuokra-asunnossa (ja miltä se tuntuu)



Kuusi kuukautta tässä pienessä vuokra-asunnossa on tullut juuri täyteen ja voin kertoa, että sen tuntee nahoissaan. Olemme Aviomiehen kanssa molemmat sitä mieltä, että jo riittäisi. Ei suinkaan siksi, että tila kävisi henkisesti liian ahtaaksi meille kahdelle. Olemme asuneet pidempään pienemmässäkin asunnossa, eikä toisen naama tai läheisyys ala ahdistaa. Vietimme sentään juuri viikon lomamatkalla ja silloin olimme käytännössä toistemme seurassa 27/7. Ei ota pannuun, kun on valinnut seuransa hyvin.

Paraskaan seura ei kuitenkaan voi pyyhkiä pois niitä ongelmia, joita asuminen pienessä väliaikaisasunnossa tuo. Ihan ensimmäisenä hermoja kiristää tietysti tilanpuute, joka tuntuu pahenevan hetki hetkeltä. Olemme nimittäin viime aikoina tehneet sisustusostoksia uutta kotia varten, minkä johdosta tavaramäärä tuntuu tuplaantuneen. Joskus mietin, että tavaramme taitavat salaisesti lisääntyä yöllä komeroissamme ja siksi jokainen nurkka tuntuu pursuavan tavaraa. Tilanpuutteen uusi taso on saavutettu siinä kohtaa, kun tavara on yhtä lailla tiellä riippumatta siitä, mihin sen sijoittaa.

Tilanpuutteen kylkiäisenä kulkee luontevasti ahtaus. Olen lyönyt varpaani lukemattomia kertoja sängynjalkaan, lipastoon tai työtuoliin. Joskus useamman kerran viikossa. Olen ehkä joskus vähän kömpelökin, mutta oikeasti, mitä näin ahtaasti kalustetussa pienessä kämpässä voi tehdä kuin törmäillä ympäriinsä. Tässä saa jo oikeasti pelätä, että minulta on puolet varpaista tippunut pois siihen mennessä, kun uusi talo valmistuu. Vannon, että toinen pikkuvarpaani ei edes liiku enää kunnolla.

Kaiken tämän tavaramäärän keskellä voi tuntua käsittämättömältä, että voisi kaivata jotain. Yleensä juuri se tavara on mahdollisimman hankalaan paikkaan pakattu tai sijaitsee peräti väliaikaisesti muualla. Kumman nopeasti sitä lakkaa kaipaamasta esimerkiksi kirjaa, jonka tajuaa kaikella todennäköisyydellä sijaitsevan kaikkien muiden kirjojen alla kirstussa, jonka päällä marsut pitävät majaa häkissään. Joo, en mä sitä kirjaa oikeasti tainnutkaan tarvita.

Ja entäs ne kaikki ihanat sisustustavarat, laukut ja astiat, jotka olet pakannut mystiseen paikkaan nimeltä jonnekin. Tulen kokemaan lukuisia riemukkaita jälleennäkemisiä, kun joskus pääsen purkamaan kaappien syövereihin sijoitetut laatikot uudessa kodissa. Sitä odotellessa.

Haaveilin vielä hetki sitten minitaloista. Tiedättehän tiny house movementin? Rakennetaan ihania pieniä taloja, joissa on jänniä ja nokkelia tilaratkaisuja minimaalisissa ja edullisissa neliöissä. Nyt voin rehellisesti sanoa, että ei onnistu. Kesämökiksi ehdottomasti, mutta ei vakituiseen asumiseen. Emme tarvitse missään nimessä isoa taloa, mutta kyllä kodin pitää olla sen verran tilava, että jäsenet säilyvät ehjinä ja näinkin rajalliselle tavaramäärälle löytyy järkevästi säilytystilaa. Kodin pitää olla nimenomaan sopivan kokoinen ja sellainen meidän talomme tulee suunnitelmiemme pohjalta olemaan. Voin kertoa, että pikkuhiljaa valmistuva talomme vaikuttaa jo nyt äärimmäisen houkuttelevalta kodilta. Sen valmistumista odotellessa alkaa pian kysymys nakuttaa takaraivossa. "Are we there yet?"

Rakkaudella,
Sari