Meidän takka

 Rakennusprojekti on siinä vaiheessa, että tajusin voivani esitellä teille jo konkreettisia sisustusratkaisuja, kuten viime viikolla tilatun takan ja puuhellan. Viime helmikuussa kävimme ensimmäisen kerran fiilistelemässä takkavaihtoehtoja ja jo silloin iskimme silmämme Conturan uuteen i51 -malliin. Kyseessä on kevyttakka, joka on varustettu laadukkaalla palamistekniikalla ja minimalistisella kuorella. Takassa ihastuttivat myös suuret lasit kolmella sivulla ja pehmeästi liukuva nostettava luukku. Takkatuli näkyy ihanasti sekä keittiöön että olohuoneeseen ja toimii siten tärkeänä tunnelmanluojana.

Vielä helmikuussa emme uskaltaneet takkaa tilata, sillä epäilimme loppuun saakka sopisiko takka kokonsa puolesta olohuoneeseemme. Pelkäsimme sen olevan liian massiivinen ja niinpä odotimme huonetilojen valmistumista, jotta pääsisimme tekemään ratkaisun livenä, emmekä pohjapiirustusten perusteella. Pari viikkoa sitten mittailimme takkaa paikalleen ja sehän on juuri sopivan kokoinen. Melkein vuoden piti siis asiaa makustella ennen kuin totesimme, ettemme löydä mitään toista yhtä hyvin meille sopivaa vaihtoehtoa. Myös värivalinnasta pidimme kiinni. Takastamme tulee mustan teräksen värinen ja se sopii mielestäni kauniisti yhteen vähän rosoisemman sisustustyylin ja lämpimien värisävyjen kanssa. Selkeälinjaisuus ja musta väri taas kumartavat tulevan keittiön suuntaan, mikä on tärkeää avoimessa pohjaratkaisussa.

Olisin mieluusti valinnut kotiimme varaavan takan, mutta näin uudessa, hyvin eristetyssä ja pienineliöisessä talossa se ei tuntunut järkevältä. Samassa tilassa on vielä puuhellakin, joten päädyimme valitsemaan kevyemmän takkaversion. Näillä kahdella pidämme tuvan lämpimänä ja vatsat kylläisinä, vaikka sähköt pariksi päiväksi menisivätkin. Selkeälinjaisuudessaan Contura i51 taitaa kuitenkin muistuttaa etäisesti muurattua takkaa ja hyvä niin. Jalalliset kevyttakat kun eivät mitenkään istuneet tilaan, vaikka sellaistakin yritimme vaihtoehtona pyöritellä.

Kuvat Contura 

Takkatoimitusta saa vielä odotella samoin kuin liekeissä raksahtelevia halkoja ja  iltoja takkatulen ääressä. Siihen saakka meillä fiilistellään näitä kuvia.


Rakkaudella,
Sari

Ei kommentteja